29.4.2013

Vapuksi







Vielä ehdit askarrella vapuksi huiskunauhan ja nimikortit mukeihin. Huiskut voit tehdä vaikka servieteistä, kankaasta tai esimerkiksi silkkipaperista ja tällaisesta kiiltävästä paperista, niin kuin minä. Leikkaa ensin 25 cm x 18 cm paloja ja taittele ne rullalle. Leikkaa tupsut ja kiinnitä nauhaan esimerkiksi washi teipillä. Mukeihin leikkasin pahvista timantin muotoiset palaset ja nakutin nimet metolla. Nimikortit voit kiinnittää myös narulla tai liimaamalla. Iloista ja herkullista vappua!!





27.4.2013

Ponjuuur









Reilun viikon päästä meikä ja muutama muu emäntä hyppää siipien päälle ja surauttaa Parriissiin,  en malta odottaa! Jos siellä puolella ruutua on kokeneita Pariisin matkaajia kertokaa toki mitä ei kannata jättää tekemättä tai näkemättä! Reilu parisen viikkoa siten katkoin takapihan kirsikkapuustamme oksia sisälle. Elin siinä uskossa, että se pykäsee lehdet ja kauniit kukkaset aikansa kun lämmittelee. No, taitaa olla pihallakin puu enemmän silmuilla kuin sisällä. Kertokaapas hortonomit, missä vika? Aloitin tänään Pariisi-fiilistelyn Pirkan macaroneilla. On ne kauniita ja hyviäkin, eritoten pistaasi ja vanilja. Mutta en menis väittämään että nämä ladureet peittoaa!





24.4.2013

Pilven päällä, tissi suussa




Toinen kertomistani vauvoista sai imetystyynyn. Ensin tekeillä oli pelkästään pilven muotoinen tyyny jonka olisin täyttänyt styroksilla. Päätin kuitenkin kaartaa pilven alareunan ja tehdä tyynystä hieman kookkaamman, jotta se menee imetystyynystä. Voiko enää parempaa paikkaa olla aterioimiseen? Tässä hieman ohjetta, jos vaikka joku innostuisi tekemään.




Leikkaa ensin kankaasta pilven etu- ja takakappaleet. Muista saumavarat! Tee pieni kaarros alareunaan, näin tyyny asettuu paremmin sylissä. Tällä tyynyllä on leveyttä 71 cm ja korkeutta 50 cm, korkeinmasta kohdasta mitattuna. Kaarroksen leveys 41 cm ja korkein kohta siinä 13 cm.




Leikkaa 3 cm leveää suoraa kaitaletta, noin 3 metriä tereeksi tyynyn reunoille. Käännä tere kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain ja silitä. Ompele eriväriset kaitaleet yhdeksi pitkäksi tereeksi. 




Aputikkaa tereet paikalleen, oikeat puolet vastakkain.




Aseta pilven taka- ja etukappaleet oikeat puolet vastakkain, kiinnitä nuppineuloilla ja ompele yhteen. Muista jättää täyttöaukko! Kaareviin kohtiin on hyvä tehdä aukileikkaukset, jotta saumavarat eivät kiristä. Leikkaa pieniä lovia lähelle saumaa. Siksakkaa reunat. Itse tein pilven sisälle vielä samalla kaavalla oman pussinsa styrox-täytteelle. Päällinen on siten helpompi pestä. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa ommella naama käsin paikalleen. Lopuksi täytä sisätyyny styroksilla ja sujauta tyynynpäällisen sisään. Ompele täyttöaukko käsin kiinni.






22.4.2013

Onnea voittajalle.




Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Varjostin on nyt arvottu ja tällä kertaa arpaonni suosi......



 SUSSUA, onnea! 


Viikonloppuna vietettiin ystäväni syntymäpäiviä, vein mennessäni minttusuklaamuffinsseja. Sisällä hieman sulanut pätkismötkäle ja päällä nutella-tuorejuusto kuorrutetta. Oli muuten makeaa. Ohjeen  muffinssiin löydät TÄÄLTÄ ja kuorrutteeseen TÄÄLTÄ. Jos olet makean ystävä, suosittelen kokeilemaan!





21.4.2013

Eriparia






Pidän uuden ja vanhan yhdistämisestä, myös astioissa. Arabian Paratiisi sarja on saanut täydennystä Piilopaikka kannulla ja kirpparilta löytyneestä mustavalkoisesta lautasesta. Myös Iittalan harmaa kastehelmi lautanen sopii tähän kokonaisuuteen mielestäni mainiosti. Maljakot olen kotiuttanut kierrätyskeskuksesta. En usko että kyllästyn tähän mustavalkoiseen palettiin ihan heti ja ainahan näiden kanssa voi yhdistää mieleisiään värejä.




19.4.2013

Palloja




Ystäväpiiriini on viime aikoina syntynyt vauvoja. Pieniä, ihania ja hyväntuoksuisia tyttöjä. Toiselle näistä neitosista vein mobilen, jonka tein  Mackapär-blogin  innoittamana. Rungon kieputin rautalangasta, päälle kangasta. Pallot on akryyliväreillä maalattuja styroksipalloja, joita löytyy esimerkiksi Sinellistä. Palataan tämän toisen ihanan lahjaan sitten tuotapikaa.





17.4.2013

Vielä ehdit





Lampun arvonta päättyy perjantaina, vielä siis ehdit mukaan! Tässä varjostin vielä in action meidän vessassa. Vessa on allaskalustettaan mukaan lukematta alkuperäisessä 90-luvun kunnossaan. Koko tila on kaakeloitu lattiasta katonrajaan, onpahan lääniä mihin roiskia. Onneksi boordeissa ei sentään lentele lokkeja.





16.4.2013

Löytöjä





Viimeiset kaksi viikkoa on tullut reissattua kodin ja kirpparin väliä tiuhaan tahtiin. Pesukone on laulanut ja silitysrauta kuumennut. Olen yli vuoden hamstraamisen jälkeen vihdoin saanut varattua kirpparipöydän ja vietyä ylimääräiset vaatteet ja sisustustavarat kiertoon. Olen minä jotain itsellenikin löytänyt, kuten nämä Marimekon peltiastiat euron kappalehintaan, vekkulin puurasian muutamalla sentillä ja mustavalkoisen seinälautasen tarjoululautaseksi. Harvemmin sitä  kirpputorilta tyhjin käsin poistuu!





13.4.2013

Vihdoin





On P paikallaan ja nielaisipa se näppärän kotimiehen avustuksella vanhat jouluvalot vielä sisäänsä. Syksymmällä se saa loistaa kilpaa kynttilöiden kanssa. Hyllyt ovat myös löytäneet tiensä seinälle ja häämatkalta ostettu jättimäinen taulu on laitettu hetkeksi syrjään. 





10.4.2013

Tuubihuivi lapselle



Tämän keväisen tuubihuivin tekoon ei suurta lahjakkuutta virkkauksen saralla tarvita. Pitkiä pylväitä riviin ja päällekkäin, niin kauan kunnes huivi saavuttaa halutun mitan. Lopuksi yhdistetään vielä päät toisiinsa. Tämän tuubin koko on: 14cm x 46cm, leveyteen tuli 25 pylvästä ja kerroksia 39. Lankana käytin Novitan wool lankaa (315). Luonnossa lanka ei ole ihan yhtä kirkas.



8.4.2013

Liukuvärjätty kukutin




Vihdoinkin se on maalattu! Kiitos apunne, valitsin mustan ja harmaan ja sipaisinpa vähän keltaistakin joukkoon. Sisälle kun vaihtaisi uuden koneiston ja ruuvaisi ehjät viisarit paikoilleen, niin olisi tämä muutakin kuin vaan koriste. Jos taas olisin ollut rajummalla päällä, olisi kello voinut saada yhtä pirteän värityksen kuin näissä Etsystä löytyneissä käkikelloissa.


Large Gold & Peach Cuckoo Clock. Working Condition





6.4.2013

Nuorena finnitkin on kauniinpia.


 
 

 
 
 
 
Tulppaanit alkavat haisemaan vanhetessaan, mutta ei se ole helppoa meillä ihmisilläkään. Jos nyt ei aleta haisemaan niin kyllä mekin nuukahdamme. Vaikka en luokittelisi itseäni vielä kovinkaan vanhaksi on muutoksia havaittu, otetaan nyt esimerkiksi finnit.  Minulla on ollut aina aika hyvä iho, mutta kun siihen jotain tulee, niin se kyllä näkyykin. Lukioaikoina kanssaopiskelija kysyi minulta olenko ottanut nenäkorun. En tiedä kumpaa hävetti enemmän kysyjää vai minua kun kerroin sen olevan vain finni. Viime kesänä yritin epätoivoisesti peittää leuassa jollottavaa paisetta ja tokaisin kaverilleni, että ei se tämä finnin pirulainen peity sitten millään. Kaveri tuumasi; ai mä luulin että siinä oli herpes. Että semmosta. Mitähän kymmenen vuoden päästä? Syylä? Kasvain?




5.4.2013

ARVONTA





Muuttaessani lupailin hieman tupareita ja niiden kunniaksi onkin nyt ensimmäisen arvonnan vuoro. Lamppu ei saanut kotonani enemmistön hyväksyntää, joten se on tämän kerran joustettava ja pistettävä valaisin kiertoon. Nyt yksi teistä onnekkaista saapi tämän kotiinsa! Olisi aika mainio vessassa, eteisessä, lastenhuoneessa tai vaikka ruokapöydän päällä. Mihin sinä tämän ripustaisit?

Osallistut arvontaan jättämällä terveisesi tämän postauksen kommenttilootaan. Kirjautuneita lukijoita hemmotellaan kahdella arvalla ja muita yhdellä. Mainitsethan kommentissasi monellako arvalla olet mukana. Anonyymit jättäkää tunnistettava nimimerkki ja mahdollisesti sähköpostiosoite josta tavoitan, jos arpaonni suosii.
Arvontaan ehdit osallistua 19.4 saakka. Voittaja ilmoitetaan maanantaina 22.4. Onnea matkaan kaikille!


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

3.4.2013

Huhtikuussa humahtaa






Taas pääsi rustaamaan liitutauluun uudet numerot kuukauden vaihtumisen seurauksena. Tällä kertaa käytin Granitista ostamaani vesiliukoista whiteboard -kynää, joka on tarkoitettu "liukkaille pinnoille" lasi, peili, muovi yms. Hyvin se tuntuu myös liitutauluun tarttuvan ja märällä rätillä saa poiskin. Tällä voisi antaa lapsen piirrellä vaikka ikkunaan, on nääs nekin vielä pesemättä. Eikös se siitepölyaikakin kohta ala, tekee pian turhaa työtä.

Ps: kohta pyöräytetään arvonta käyntiin, joten pysyhän kuulolla!