1.12.2016

Luukku 2 / DIY Huopakori










Se on huopaa ja siitä saa monenlaista. Kuten esimerkiksi tällaisia pieniä ja isoja "huopakoreja". Paksua huopaa löytyy metritavarana vaikkapa Eurokankaasta, sen kaveriksi tarvitsetkin sitten vain sakset ja lankaa. Leikkaa pientä koria varten halkaisijaltaan 34cm kuusikulmio ja saksi jokaisesta kulmasta noin 11 cm keskustaa kohti. Tämän jalkeen kiinnitä joka toinen osio hakaneuloilla toisiinsa ja toista sama ulompien kerrosten kanssa. Itse parsin vain uloimman pinnan kiinni ja jätin sisemmän irtonaiseksi. Koreissa on mielestäni ripaus origamimaisuutta. Nämä, niin kuin kaikki muutkin joulukalenterissa esittelemäni teokset ovat simppeli joululahja vaikka ystävälle vietäväksi.

Jos huopa kiinnostaa materiaalina ja aiot tämän DIY:n tehdä, niin suosittelen, että osta kerralla noin 30cm enemmän, sillä joulukuun 18. päivä esittelen toisen helpon ja nopean joululahjan samaisesta huovasta.

Huomenna luukku avautuu Piian Pilkkeitä blogissa.
#3xjoulukalenteri





30.11.2016

Luukku 1 / #3xjoulukalenteri





TipTap, se on joulukuu! Tänään aamulla on varmasti ollut monella lapsella jännät paikat, kun ovat päässeet avaamaan joulukalenterin ensimmäisen luukun. Luukkuja avataan myös täällä Projektilassa ja koska leikkiin on kurja ruveta yksin, on luukkukavereinani Pilkkeitä sekä Nuapurissa -blogit.

Tervetuloa siis seuraamaan #3xjoulukalenteria blogeihimme ja Instagram -tileillemme, joissa jokaisessa vuorollaan avautuu luukku johonkin kivaan jouluiseen tee-se-itse -projektiin. Minun blogissani on tiedossa helppoja lahjaohjeita ja jouluisia tuliaisia. Kannattaa varata kaapin perälle ainakin huopaa paria sorttia. Huomenna on minun päivä ja yksi yllä olevan kollaasin kuvista löytyy kokonaisuudessaan blogistani. Arvaatko jo mikä se voisi olla?

Ihanaa joulukuun alkua <3