31.12.2012

Vallanvaihto


Lapsuudessani vuoden vaihtumisen perinteisiin kuului mm. äidin kanssa tekemäni piirros, jossa vanha vuosi piirrettiin mummoksi ja uusi pieneksi vauvaksi. Taustalla kello näytti kahtatoista ja raketit paukkuivat. Vuoden 2012 mummo on ollut aika kovaotteinen ja ankara toimissaan. Toivonkin, että tällä vaippaikäisellä on enemmän hienotunteisuutta meitä kohtaan.

Alle olen kerännyt kuvia, jotka eivät ole syystä tai toisesta päätyneet blogin puolelle. Mukana mm. kollaasi 101 ideaa - ja Vauva-lehden jutuista meiltä. Kuvat otettu suoraan lehdestä, joten ovat siksi niin huonolaatuisia.

Vauva-lehti: teksti Maria Tuominen, kuvat Petteri Kivimäki.





101-ideaa: teksti Jonna Kivilahti, kuvat Krista Keltanen.





Toivotan teille kaikille lukijoille ihanaa ja onnellista tulevaa vuotta, kiitos että olette olleet mukanamme. Toivottavasti jatkatte ensi vuonnakin.




//K

30.12.2012

Tunnustuksia


Saimme tunnustukset Amandan kotona-, Keltainen tupa ja perunamaa- sekä eilen tein -blogeilta, kiitos niistä. Jaamme tunnustukset eteenpäin neljälle pienehkölle blogille, joilla olisi mielestämme annettavaa suuremmallekin lukijakunnalle.

Tadaa, tunnustuksen saavat seuraavat blogit (aakkosjärjestyksessä):







Emme velvoita bloginpitäjiä välttämättä jatkamaan rakkaudentunnustuksien jakoa vaan ainoastaan lukijamme kurkkaamaan valitsemiamme blogeja. Ette tule pettymään.




// K + T

29.12.2012

Rötväilyä


Joulun ja uudenvuoden välillä aika tuntuu pysähtyvän. Mitään uutta ei oikeen osaa aloittaa ja lupauksia nyt ei ainakaan kannata tehdä ennen vuoden vaihtumista. Kotiäiti ja sen jälkeläinen siis rötvää kotona pyjamoissaan aamusta iltaan. Puetaan korkeintaan ulkovaatteet niiden päälle. Ainut mihin olen pystynyt on siivoaminen ja herkkujen syöminen. En lupaa lopettaa ennen kuin kello lyö uuden vuoden alkaneeksi (ainakaan sitä syömistä).
Ennen kuin pistin rätin riehumaan napsasin teille vielä kuvan "avatuista" joulukalenterin luukuista.






//K

20.12.2012

20. Diy lahjapaperi


Ruskea lahjapaperi on kaunista ihan sellaisenaan, mutta jouluaiheisilla kuvioilla ehkä jopa vielä ihanampaa? Leimasimena vanha kunnon peruna ja väreinä akryylimaalit.







Kirkas nauha on ostettu rautakaupasta. Aika monta lahjaa saa paketoida, jotta saan sen 100 metriä käytettyä.




//K

19.12.2012

19. Himmeli sittenkin!


Olin jo luopunut toivosta, että saisin himmelin väsättyä jouluksi. Olin jopa ostanut kaunista neliskanttista hiilikuituputkea sitä varten, mutta liian vähän. Lisää ei enää saa, sanoi kaupan setä. Pulasta minut pelasti jälleen kerran washi-teippi. Itse olen littanaan ja ärtsyyn lopputulokseeni oikein tyytyväinen. Malli on sama kuin puhelimen kuoressani.









//K

15.12.2012

15. Hottia


Tänäkin jouluna aion herkutella näillä chilipähkinöillä, sluurps!

2 punaista chiliä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sormisuolaa
pari desiä cashewpähkinöitä, sesaminsiemeniä, pinjansiemeniä, manteleita


 

Laita pannu kuumenemaan, paista pilkotut chilit öljyssä kunnes ne osittain tummuvat ja silmiin iskee chilifiilis. Lisää mantelit/pähkinät, sekoittele puisella lastalla ja paahda silmä tarkkana. Mantelit tummuvat jollain yllättävällä sekunnilla, jolloin et saa katsella toisaalle. Kun tuo tummuminen alkaa tapahtua, heitä sekaan suola ja sesaminsiemenet, jatka veivaamista parin minuutin ajan. Älä anna palaa, muuten lopputuloksena on kasa kitkeriä chilimanteleita joita ei syö pirukaan. Jos paistelet maltilla, saat aikaan ihanan tulisen ja koukuttavan hyvän setin.

Ohje Chicling-blogista.





//K

14.12.2012

14. Pilvet


Kehysprojektista jäi muutaman pilven verran muotoilusavea. Näppituntuma on ihastuttava ja saven väri mieluisa. Pilven muoto on saatu piparkakkumuotilla, ja reikä tehty ennen kuivumista nuppineulalla. Meistit pääsivät neitsytmatkalleen ja nakuttivat pehmeään saveen joululaulujen värssyjä.  Tällä kertaa siistin tuotosten reunat kynsiviilalla kuivumisen jälkeen.



Mm. Tule joulu kultainen löytyy näiden pilvien teksteistä.



Ilmakuivuvaa muotoilusavea löytyy mm. Clas Ohlsonilta.




//K

13.12.2012

13. Joulukortit


Se on se aika joulukuuta, kun piti taas panikoiden kaivella yhteystietoja ja ähertää yömyöhään joulukortteja kasaan. Kovin kuusipainoitteiset on tämän vuoden joulutervehdykset. Osa perunamuotilla tehtyjä, osa teippaamalla.












 //K

9.12.2012

9. Kuusta etsimässä


Meillä ei oikein ole tilaa joulukuuselle, varsinkaan sille muoviselle. Tässä olisi muutama pieneen tilaan mahtuva.


Pappersgranar

Sapin sans épines bois


faux-christmas-trees




Kuvat:  12345




//K

8.12.2012

8. Lumiukkosoppaa K18


Viime jouluna sukulaiset saivat lahjaksi mm. lumiukkosoppaa. Tämä ei ole sen mystisempää kuin minttukaakaota vaahtokarkeilla ja karkkikepillä. Öysäsin hyvää kaakaojauhetta läpinäkyvään pussiin, mukaan pikkupullo minttuvodkaa, vaahtokarkkeja ja karkkikeppi sekoittamista varten. Ohjeen olen aikoinaan lukenut jostain lainassa olleesta kirjasta. Omaan versiooni lisäsin tietenkin vielä ison klöntin kermaa!



Koristelin mukit pieniksi lahjapakkauksiksi teipeillä ja nauhoilla. Jokaiselle juojalle omanlaisensa. Teippiinhän voisi kirjoitta myös nimen, tulisi näin paikkakortit samalla. Looking for clementines-blogin Tuuli oli tehnyt helpot  viinilasimerkit teippaamalla, oiva idea juhlakaudelle.


//K

7.12.2012

7. Jouluoksa


Tämä oksa palveli aikoinaan meidän talvisissa häissä vieraspuuna. Vieraat kirjoittivat pienille korteille tervehdyksensä hääparille ja ripustivat sen puuhun. Näiden lappujen kirjoituksiin on kiva palata aina hääpäivän lähestyessä. Seuraavaksi hoitopöydän yläpuolella, silloin sieltä roikkui yhtä jos toista vauvaa kiinnostavaa. Sittemmin se on koristanut olohuoneessamme ympäri vuoden.









//K