29.10.2012

Käännettävä DIY liivi


Kaupat pursuaa jos jonkinlaista karvaliiviä, kun ei kerran mieluisaa löytynyt, oli marssittava Eurokankan palalaareille. Sieltä mukaan pala mokka-/turkisjäljitelmää.
Tarvitset vain sakset, mittanauhan sekä kaksipuoleista kangasta. Mittaa hartialeveys ja saksi kädenreiät kankaaseen sopivalle etäisyydelle. Minun kankaan koko on 110x70cm. Nips naps ja sit vaan pukemaan vyöllä tahi ilman.






Kangaskaupassa oli myös kauniita punosneule-kankaita, hieman jäi kaivelemaan, että josko sellaisestakin tekisi? Sitten joutuisi kyllä jo taipumaan ompelukoneen varteen.




//K

26.10.2012

Kierosilmäinen viisikko


Maatuskamummot kipaisivat halloween-pukuostoksilla. Kunhan työpöytälevy valmistuu, pääsevät pöllöt säilöntätehtäviin kunniapaikalle.









Pohja on maalattu Helmi-kalustemaalilla ja kuviot akryyliväreillä. Aika hempeitä tuli, myönnettäköön.




//K

24.10.2012

Kukkasia


Ei tarvitse kastella, ei lakastu, ei homehdu. Syksyn "kukat" sopii mulle. Väristäkään en valita.








//K