12.2.2014

Ystävälle







Tuleeko yllätyksenä jos kerron, että ystävänpäivä lähestyy? Mitäs jos pyydät kaverin kahville ja annat hänelle lahjaksi esimerkiksi tuunatun lautasen? Minua jotenkin ihastuttaa yhdistää vanhoihin "kullattuihin", kukallisiin ja koristeellisiinkin jotain graaffista. Jotain pientä ja henkilökohtaista. Posliinitusseja löydät esimerkiksi Sinellistä. Näissä hommissa on kivaa se, ettei väri jämähdä kertaheitolla. Voit pyyhkiä jäljen ja aloittaa alusta jos ei heti onnistu. Kun olet tyytyväinen tulokseen anna työn kuivua huoneenlämmössä 24h. Tämän jälkeen vielä paisto 160 asteessa 40 minuuttia. Vielä ehtii ystävänpäiväksi!

Jos on käynyt niin hassusti, ettei ystävät ole tänä vuonna ansainneet lautasiaan, tee vaikka itsellesi uusi astiasto.





11.2.2014

Kerholainen



 * BC Garnin Semilla Grosso / Lankakauppa Titityy
* Nepal Drops, violetti / Poppeli

 





Viime viikonloppuna puikot heiluivat ahkeraan Piipadoon järjestämässä kässäkerhossa. Ensi kerralla käyttäydyn kuin kunnon bloggari konsanaan ja otan kuvat valoisan aikaan. Niin paljon olisi Piian kauniissa kodissa ollut kuvattavaa. Suu kävi, herkut maistui - oli mukava tutustua muihin bloggaajiin.


Keinutuolissa lepäävä tekele on kaikki mitä sain yhdeksässä tunnissa aikaiseksi. Kyllä voi ihminen olla ylpeä itsestään!
Käsitöidessä harvemmin luen ohjetta, teen mutu tuntumalla. Nyt olikin mahtavaa kun sain henkilökohtaista opastusta Piialta, ei tarvinut purkaa kuin ehkä kolmesti?
Jos ette ole vielä tutustuneet Piipadoon taitaviin naisiin, niin nyt on korkea aika. Käykää vaikka kurkkaamassa Piian ja Paulan tekemät helpot ohjeet.

Palataan tuohon neuleeseen kunhan se hieman edistyy.
 

Kuvia illastamme löytyy muilta mukana olleilta. Saattaa olla että joissain vilahtaa myös eräs kameraa yleensä pakoileva.

Olipa mahtava tavata: Jenni, Satu, Rilla, Kerttu,Tiia, Melina, Liina & Viivi






*Tuote on saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan.