6.12.2017

Luukku 6 / Itsenäisyyspäivä



Suomen itsenäisyyspäivä herättää aina monenlaisia ajatuksia. Minulle se tuo mieleen 
isovanhempani, neljästä on jäljellä enää yksi. Heillä kaikilla oli omat kertomuksensa sodasta, yhdellä heistä vahvimmat. Tällä samalla viikolla, kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, täyttää mummoni 90, se on aika pitkä ikä se.

Mummon kanssa soitellessa kerrataan yleensä kuluneita vuosia, jutellaan hänen lapsuudesta, nykyhetkestä ja välillä myös sota-ajasta. Niin kuin Suomi-neito, on mummonikin sisukas ja iästään huolimatta täydessä iskussa.

Tänään joulukalenterin vetovastuussa on Maru ja blogissaan hän avaa luukun lisäksi myös hieman sydäntä >>

Ihanaa itsenäisyyspäivää!





5.12.2017

Luukku 5 / Joulukahvi



Ah, kahvi! Muistan kuinka aikoinaan kämppikseni innostui, jos suostuin juomaan hänen kanssaan päiväkahvit, silloin olin nimittäin syvästi teeihmisiä. Hänelle jaettu kuppi kahvia tuotti isomman tyydytyksen, kuin yksin juotu. Näiden vuosien jälkeen on kahvista tullut osa myös minun päiviäni ja täytyy sanoa, että jotain taikaa siinä jaetussa kahvihetkessä on. Ei ole ollenkaan sama keitätkö vain itsellesi kupin kuumaa vai istuuko kahville joku kanssasi. Sama ei mielestäni päde teen juontiin laisinkaan, sen juon mukisematta yksinkin.

Summasummarum tämä Jennin jakama ohje joulukahviin ilahduttaa suuresti ja menee varmasti testaukseen.


#sisustajanjoulu


4.12.2017

Luukku 4. Kranssi






Somea seuranneet eivät ole voineet välttyä kaikilta niiltä kymmeniltä erilaisilta kransseilta mitä eri kanavilla on näkynyt. Tänään kalenterissa 4 erilaista kranssia, neljässä eri blogissa. Omani tein kierittämällä metallisen renkaan päälle jouluvalot ja sitomalla rautalangalla niiden päälle erilaisia havuja. Jos lähellä on pistoke ja valoissasi pitkä johto, voit kuljettaa johdon kranssin ripustusnauhaa pitkin katon kautta pistokkeeseen. Vaihtoehtoisesti käytä patterilla toimivia valoja ja piilota kotelo havujen joukkoon.

Keittiön pöytämme päällä ei roiku vielä tällä hetkellä lamppua, joten miksei joulupöydän päälle voisi tuoda tunnelmaa tuoksuin ja valoin tällaisella kranssilla.

Katso kaikki #sisustajanjoulu´n kranssit alta. Kolmella sanalla kuvattuna ne ovat yksinkertaisesti syötävän kauniita:

Talosanomia
Pilkkeitä
Marulla