8.12.2017
Luukku 8 / Jouluinen punssi
Minä r a k a s t a n punssirullia, vähintäänkin jokaisella Ikean reissulla on yksi sellainen paketti ostettava matkaan. Vielä en ole kuitenkaan törmännyt keneenkään muuhun, joka viehtyisi kyseisistä vihreistä rullista, lähinnä saavat irvistyksen kaltaisia ilmeitä kahvipöydässä.
Tänään luukussa kahdeksan tarjoillaan punssia joulun makuisena. Luulen, että se on ohje minun makuuni.
Reseptin löydät Pilkkeitä blogista.
7.12.2017
Luukku 7 / DIY puinen mobile
Yöllä imettäessä on aikaa kuunnella hiljaisuutta, sateen ropina on kuitenkin yksi lemppari äänistäni yöllä - ollut pienestä saakka. Sen ääni vasten peltikattoa on peittoamaton, tai oli ainakin siihen saakka, kunnes sen päihitti eräs toinen ääni. Joko arvaatte mikä? No tietenkin vauvan röyhtäisy, se on merkki siitä, että meistä kumpikin saa nukuttua pidemmät ja makeammat unet. Joinain öinä olen onnistunut saamaan molemmat.
Tänään luukusta paljastuu tämä ihana puinen vauvan mobile. Se on todella iisi ja nopea tehdä. Tarvitset vain puisia keppejä (pyöreitä), vahvaa narua, kolmen kokoisia puuhelmiä ja kuumaliimapyssyn. Jos läheisyydestäsi löytyy kyseistä kuluttajakuntaa, olisi tämä varmasti kiva lahja pienelle pukin pussiin.
Minun mobile rakentui seuraavasti (ylhäältä alaspäin):
- 50 cm pitkä keppi, päissä 5 cm kokoiset puuhelmet
- 25 cm pitkä keppi, päissä 4 cm helmet
- 15 cm pitkä keppi, päissä 3 cm helmet
- 25 cm pitkä keppi, päissä 4 cm helmet
- 15 cm pitkä keppi, päissä 3 cm helmet
- 10 cm pitkä keppi, päissä 3 cm helmet
- viimeisenä 5 cm kokoinen puuhelmi
Pallot on kiinnitetty puukeppeihin kuumaliimalla ja osat kiinnitetty toisiinsa hamppunarulla solmimalla.
Meillä poika seuraa mobilen liikettä tämänkin värisenä, mutta tottakai se olisi kaikista kiinnostavin kirkkaissa väreissä.
6.12.2017
Arvonta / Kauniste
Vielä ei ole paljoa tuiskuttanut, näissä kuvissa kylläkin. Harvoin voi tuiskusta sanoa, että se on pehmoinen, lämpöinen ja mukava vasten paljasta kaulaa. Minä rakastan huiveja, vaikea on nähdä että mitään takkia voisi pukea ilman sellaista. Mikään ei ole niin kurjan tuntuista, kuin kylmä ilma joka hiipii sisään kauluksesta.
Kun Kaunisteelta otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin haluaisinko arpoa lukijoilleni jotain joulun alla, olin mielelläni mukana. Kauniste on suomalainen yritys, jonka ihastuttavien kuosien takana on lahjakkaita pohjoismaalaisia nuoria. Nyt yritys on laajentanut myös Japaniin, enkä ihmettele. Heidän leikkisät, värikkäät ja hyvälaatuiset tuotteensa viehättävät varmasti myös siellä päin palloa.
Voisin kuvailla omaa tyyliäni ja persoonaani leikkisän korrektiksi, on hyvä pitää pilkettä silmäkulmassa ja hullutella välillä iloisilla kuoseilla sekä väreillä ja sitten taas palata turvallisesti mustaan. Kaunisteen tuotteet ovat mielestäni aina ihana piristysruiske, niin sisustuksessa kuin vaatetuksessa.
Näin itsenäisyyspäivänä on siis iloni laittaa pystyyn arvonta sinivalkoisesta Tuisku-huivista. Huivin strategisiin mittoihin ja materiaaliin voit tustustua täällä. Arvontaan voit osallistua Instagram -tililläni, lisärvan saat jättämällä kommentin tämän postauksen viestikenttään. Arvonta alkaa tänään 6.12. ja päättyy maanantaina 11.12.
Kaupallinen yhteistyö
Kuvat: Melina Matikka
Arvonta on päättynyt. Huivin voitti Roosa Kesänheimo, onnea!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












