28.6.2012

Tik Tak


Aikani kun keittiön kelloa ja tapettia katselin, alkoi riittää. Jomman kumman on lähdettävä, kellon tai tapetin, mieluiten molempien. Mieheni ei jostain syystä innostunut aloittamaan tapetointipuuhia uudestaan, se kun vaatisi mm. liesituulettimen, keittiönkaappien ja pleksin irroittamista. Tapettia on nimittäin myös keittiön välitilassa. Yksinäni en remonttihommiin viitsinyt alkaa. Mutta yhden kellon päihitän koska vaan. Kello osiin, suih suih spray-maalia kehiin ja avot! Nyt on mieli tyyni taas hetken.

Ennen

Jälkeen




//K

23.6.2012

Sotkua


Sotkua! Huudahti tyttäreni alle kaksivuotias ystävä katsellessaan tekemiäni tauluja. Kaksi pienempää sotkua on omatekemiäni. Isompi sotku on tuliainen häämatkaltamme Thaimaasta, tekijänä herra Kozako. Tuleva taidekriitikko ehkä nyt nyrpistäisi nenäänsä, mutta taulut saavat silti toistaiseksi jäädä.





//K

19.6.2012

Avaimenperät


Tasaisin väliajoin hajoitan avaimenperäni. Oli se sitten mistä materiaalista tahansa, ei väistämättömältä voi ilmeisestikään välttyä. Yleensä uusi avaimenperä on löytynyt lomamatkalta tai sitten olen saanut sellaisen lahjaksi ystävältä tai sukulaiselta. Lomamatkaa tuskin on tulossa hetkeen. Sillä välin kun odotan lahja-avaimenperää saapuvaksi, saa tämä itsetehty killutin ajaa asian.





En tietenkään malttanut tehdä vain yhtä. Ehkä näille ylimääräisillekin löytyy koti.





Ohjeen näihin päällystettyihin helmiin löydät Mekkotehtaan kirjasta.

materiaalit: kierrätyskankaat, pitsi:kirpputori, emalivati: huutokauppa



//K