Hei kaikki lyhytpinnaiset ja kärsimättömät kaverini! Nyt löytyi käsityö meille jotka eivät jaksa tuhertaa puikkojen kanssa kauaa! Tämä työ piti ensimmäisen kerran tehdä jo toissa jouluna joulukalenteriin, mutta niinpä se unohtui. Silloin ajatuksena oli tehdä matonkuteesta viltti lastenhuoneeseen. Tällä kertaa huivin tarve oli kuitenkin suurempi.
Kutimiksi tarvitset omat kädet ja langasta riippuen 2-3 lankakerää. Tähän tuubihuiviin olen käyttänyt ohutta lankaa kolminkertaisena. Tein kädelle 16 silmukkaa ja päästelin menemään noin 27 kerrosta. Sitten vielä päät yhteen. Kun saat tekniikasta kiinni, valmista tulee varmasti puolessa tunnissa. Hyppysissä polttelee jo uusi oikein paksu villalanka. Kaula kiittää!
Ohjeita tähän tuubihuiviin löytyy monesta paikkaa, mutta minä käytin The Kurtz Corner:ia.
aivan huippu ohje! just purin yhen tekeleeni ja siitähän tuli sopivasti kolme kerää ;)
VastaaPoistaMikä onni! Heti nyt vaan opetteleen, saat huomiseksi uuden huivin kaulaan :)
PoistaOi että, näyttääpä todella näppärältä ja kauniilta! Tätä voisi kokeilla itsekin! Kiitos ideasta:)!
VastaaPoistaKiitos. Viimeistään kässäkerhossa pistät "puikoille" ;)
PoistaVoi vitsit miten lystin ja nopsan näköistä! pakko kokeilla!! :)
VastaaPoistaSuosittelen :)
PoistaHurjan kiva idea, tosi kivan näköinen tuo valmis huivi.
VastaaPoistaKiitos. On kyllä ollut mieluinen tekele:)
PoistaNo onpas jännä tapa tehdä huivi! Täytyy kokeilla! :)
VastaaPoistaKokeile Tuuli ihmeessä. Tätä tehdessä ei voi into lopahtaa kesken :)
PoistaOlen myös kokeillut tuota käsillä neulomista ja valmista tulee todellakin nopeasti. Olen vaan etsinyt sellaista todella paksua lankaa muhkeaa käsin neulottua huivia varten, mutta en ole vielä sopivaa löytänyt - jatkan etsimistä :)
VastaaPoistaMulla on seuraavaksi menossa kokeiluun tämä lanka: http://www.garnstudio.com/lang/fi/visgarn.php?garn=Polaris Oletko kokeillut jo sitä?
PoistaEi voi olla totta...todella hienoa huivi...mahtaisinkohan osata...:)
VastaaPoistaOn se ;D Kiitos Osaat ihan varmasti!
PoistaVau. Kiitti. Jopa tämä taitamaton käsitöiden tekijä voisi tuota koklata. :)
VastaaPoistaOle hyvä. Video-ohje on kyllä tosi havainnollistava, sen avulla onnistuu varmasti :)
PoistaHauska idis. Meidän 8-vuotias poika oli innostunut sormivirkkauksesta koulussa, mutta voipi olla, että käsineulominenkin kiinnostaisi!
VastaaPoistaKiitos. Minäkin olen kuullut tuosta sormivirkkauksessa, ehkä kokeilen sitä seuraavaksi. Tämä ohje olis varmasti hyvä myös lapsille ja lapsenhermoisille ;)
PoistaVau hienoa :)
VastaaPoista:)
PoistaVau!
VastaaPoista:)
PoistaHei jesh, jopa minäkin saattaisin osata.. Ehkä. Heh.
VastaaPoistaVarmasti Mari!
PoistaThis scarf,,/cowl is terrific! Thank you! :)
VastaaPoista_______
Lee Ann
Crochet...Gotta Love It! Blog
YouTube Channel
#crochetgottaloveit
#crochet
Nice to hear that you liked it :)
Poistahieno :) onko vinkkiä, minkä pituisen osaisin tehdä 4 vuotiaalle?
VastaaPoistaHmmm. .vaikea sanoa tarkkaa mittaa. Riippuu varmaan vähän kuinka monesta haluaa sen menevän kaulan ympäri/kuinka tiukasti. Viimeksi kun tein meidän 4 -vuotiaalle kaulahuivin niin mittaa tuli muistaaksen 145cm :)
PoistaEverything is very open with a precise clarification of the issues. It was really informative. Your site is very helpful. Thanks for sharing! Feel free to visit my website; 카지노사이트위키
VastaaPoistaI really loved reading your blog. It was very well authored and easy to understand. Unlike other blogs I have read which are really not that good. Thanks a lot! Feel free to visit my website; 먹튀검증가이드
VastaaPoistaI think this is one of the most significant information for me. And i’m glad reading your article. But should remark on some general things, The web site style is perfect, the articles is really great. Feel free to visit my website; 배트맨토토프로
VastaaPoista