17.4.2017
Kunnes toisin marjastetaan
Tilasimme kettiömme kodinkoneet ja kodarin pesukoneet Virosta eKodinkoneesta. Tilauksen saapumisessa kesti aikansa, mutta kun tavarat viimein saapuivat, oli kaikki kuten piti ja jokainen kone soljahti helposti sille varattuun koloseen. Samaa kamaa olisi saanut keittiön toimittajaltammekin, mutta tarkanmarkan rakentajat venyttivät penniä tilaamalla ulkomailta.
Keittiössämme ei suoranaisesti ole isosti seinätilaa, joten siitä syystä, ja laiskoista marjastajan taidoista johtuen otimme korkean jääkaapin kaveriksi matalan pikkupakastimen. Kunhan koittaa se aika, että tarvitaan lisää pakastustilaa, hommataan varastoon arkkupakastin sitä varten. Valkoinen liesi on ollut käytössä erittäin helppo pitää puhtaana, eikä sen harmahtava sävy pomppaa juurikaan silmään valkoisesta tasosta. Ainakaan niin paljoa, mitä musta liesi tekisi.
Saarekkeen toisella puolella on vetolaatikoita sekä uuni ja toisella kaapistoa erinäistä kippoa ja kuppia varten. Seinän maalasimme samalla maalisävyllä, mitä ovistakin löytyy. Siinä kuitenkin sävy näyttää useasti hieman tummemmalta, koska se jää aavistuksen varjoon.
Kuten viimeksi tuli todettua, on uusi keittiönpöytä vielä hakusessa. Toiveissa olisi ehkä joku vaaleasta puusta tehty yksilö.
Jos sinulla on keittiönkoneet hakusessa, niin tässä vinkkilista meidän koneista:
Bosch PIF672FB1E (Induktioliesi)
Bosch HBG673CB1S (Uuni)
Bosch GUD15A55 (Pakastin)
Bosch KIR81VF30 (Jääkaappi)
Bosch BFL634GB1 (Mikro)
Bosch SMV 53N90EU (Astianpesukone)
11.4.2017
DIY paperinaruverho
Odottelemme täällä vielä uuden sohvan saapumista ja mm. ruokapöytä
tuoleineen on vielä hakusessa. Mattoja ei ole ja tämä tässä on kodin ainut
verho. Sisustus on siis jokseenkin askeettinen vielä. Kodin ainutta verhoa
tehtiin huolella ja pitkään. Sillä välin kun me muut rakensimme, äitini neuloi
minulle paperilangasta tämän kaunokaisen. Verhon leveys on n. 100 cm ja sillä
on mittaa n. 245 cm, silmukoita leveyteen meni 100 ja verhon hän neuloi 7.00 mm, 80 cm pitkillä pyöröpuikoilla. Tämän sorttisen neuloksen saat aikaan neulomalla aina oikein.
Ikkunoita kehystävät haapalistat, paperilanka ja juuttinarusta tehty matto on aikas mukava ja kotoisa trio.
10.4.2017
Mikrosementtiä kosteisiin tiloihin
Hei, elossa ollaan! Muutto ja suurin osa raksasta on takanapäin. Pikku viilaamista riittää vielä ympäri kotia, mutta reippaasti voiton puolella ollaan. Yllä muutama kuva hieman keskeneräisestä vessasta, josta puuttuu vielä seinäpeili, tason reunan viimeistely ja vesiputken naamioiminen lattianrajasta.
Lattiassa, yhdessä seinässä ja tasossa on mikrosementtiä. Sävy on kerrassaan passeli ja vaikka käyttökokemusta ei ole kertynyt vielä nimeksikään, uskon, että materiaali on tilaan oikein sopiva.
Lattian ja seinäpinnan teko tuli meille Ecolanicilta, pinnoitteen sävy sekoitettiin suihkun kaakeleihin sopivaksi. Mikrosementti olisi varmasti ollut yksinkertainen itsekin laittaa, mutta koska meillä se tuli kosteisiin tiloihin: vessaan, kodariin, suihkuun ja saunaan, halusimme että työn tekee ammattilainen. Vessan taso on meidän tekosia, joten ehkä siitäkin syystä se onkin vielä hieman kesken.
Alla pari fiilistä kodarin puolelta. Suihkun puoli eroaa vain siinä, että sen lattiaan otimme hieman "karhennusjauhetta", jotta pinta ei olisi liukas märän jalan alla. Kosteana materiaali on nahkea, eikä ainakaan vielä ole ollut vaaraa että siinä pyllähtäisi.
Kurkkaa lisää Ecolanicin tekemiä kohteita heidän Facebook sivuiltaan >>
-Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)