7.8.2013

Ekotori








Viime viikon reissulla yövyimme Turussa. Tarkoituksenani oli käydä kiertämässä hieman sisustusliikkeitä, mutta jo ensimmäisen liikkeen kohdalla tuli selväksi, että korttia vingutettaisiin ihan muualla. Nimittäin sillä sekunnilla kun astuin liikkeeseen sisään olikin jo käännyttävä takaisin ja lähdettävä etsimään lähintä apteekkia, sillä kotinurmikolta saatu punkki oli aterioinut tyttären päälaella jo useamman tunnin. Toinen jo tänä kesänä, että sitten ällöttää. Salamatkustajan lisäksi katuojaan lensi shoppailumieli. Seuraavana aamuna kipitin hotellin vieressä nököttävälle Ekotorille, sieltä kotiinvietäväksi löytyi suuri säästöpossu ja liitutaulu.




17 kommenttia:

  1. Voi ei! Onneksi huomasitte sen ajoissa. Punkit on kyllä ällöttäviä.
    Tyylikäs tuo musta säästöpossu! Mä olen kerännyt myös samantyyppisiä muovisia säästöpossuja useamman värin kokoelman. Nuo on jotenkin sympaattisia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kyllä kuvottavampia otuksia saa hakea! Melkein täikin olisi mukavampi, kun ei kerran kutinaa kauheampaa aiheuta. Olen haaveillut Palasten Maxi-norsusta, kunhan laitan tälle valkoiset silmät niin menee ihan täydestä:)

      Poista
  2. Siis voi yök noita punkkeja. Meillä ei ole lapsista vielä löytynyt yhtään, mutta muistan sen tunteen, kun niitä aikoinaan meillä olleesta kissasta joutui irti kiskomaan. Lapsen kohdalla mielessä tietysti vielä muutkin mahdolliset sivuoireet.

    Mutta säästöpossunorsu on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne sivuoireet juurikin :/ Ja kun nämä pirulaiset ei meinaa kuolla sitten millään, vaikka päällä pomppisi.

      Kiitos, norsu on meistäkin ihana :)

      Poista
  3. Ihania isoäidinneliöitä!

    -Paula

    VastaaPoista
  4. Hei eikä?! :D :D Hiplasin itsekin juuri tuota samaista säästöpankkia pitkän tovin. Sitten voitti päässä kuuluvat ostorajoittimen (aviomiehen) todennäköiset kommentit jos tuon olisin kotiin kiikuttanut.

    Turun Ekotori on muutenkin aika mainio. :) Sieltä on nyt melkein jokaisella kerralla tarttunut mukaan aarteita johonkin kummaan hintaa. Kuten Sarviksen purkkeja ja Arabian lautasia muutamalla hassulla eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta, onneksi jätit ostamatta :D Miehet ne vaan ei tajua hyvän päälle!

      Tykkäsin kovasti teidän Ekotorista, siellä oli tosi hyvä tarjonta. Hinnat kohdillaan ja henkilökuntakin säikäytti tervehdyksillään :) Onnekas sinä kun asut nurkilla:)

      Poista
  5. Tuollaisen säästölippaan, kun löytäisikin!! Valkosipuli on luultavasti aika tehokas punkin karkoite sisäisesti nautittuna. Meillä nimittäin koirat ovat syöneet tähän asti sellaista ruokaa missä on ollut valkosipulia eikä yhtään punkkia kummassakaan vaikka liikutaan saaristossa ja heinikoissa päivittäin. Ei siis yhtään punkkia, kunnes nyt viime viikolla toisella koirista, joka on alkanut syödä raakaruokaa eikä ole saanut valkosipulia. Itse olen myös valkosipulin suurkulutta eikä punkki ole koskaan iskenyt... Sattumaa ehkä tai sitten ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen tuuri kävi kyllä :)

      Vai valkosipulilla olet saanut punkit pysymään loitolla. Se olisikin varmaan parempi niksi kuin punkkipanta lapsella :D Meidän naapurustossa on paljon punkkeja, viime kesänä eräällä lapsella oli yli 20 kesän aikana :/

      Poista
  6. Love this room! look fantastic!!

    x

    VastaaPoista
  7. Voihan viheliäiset borrelioosin levittäjät! :/

    Olen ite yrittänyt löytää tuollaista kivaa perusliitutaulua meidänkin neidin huoneeseen, joka ei olisi liian iso, mutta vielä ei ole napannut. Täytynee lähteä taas kirpparikierrokselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Kyllä se vielä löytyy, jos ei muuten niin ostat maalia ja näppäränä emäntänä teet itse :)

      Poista
  8. Yöööök punkeille! Voit uskoa että meilläkin perheen pään panikoinnin myötä harrastetaan punkkitarkastusta. Miks niitäkin pitää olla??

    Soma on kyllä nostalginen norsu!

    Onko nurkassa tuunattu IKEAn kassi? Voisi niillekin keksiä järkevää käyttöä ja ostoslistalla olisi suuri -todella suuri säilytysmuoto pikkuautoille. mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu :/

      Kassi on Ikeaa, tuunattu ei kylläkään, vaan ostettu ihan tuollaisenaan :). Miehellä ei ilmeisesti pienenäkään voi olla liikaa autoja ?

      Poista
    2. Hö.
      Mulla on vaan niitä tylsiä sinisiä pusseja. Pakko(!!) tehdä visiitti ikeaan.
      Ja ei, koskaan ei voi autoja liikaa ja aina halutaan uusi. Oi putkiaivojen ihanuutta!
      -mari

      Poista


Kiitos viestistäsi!