26.1.2018

Serpentiiniä makuuhuoneeseen






Makuuhuoneemme on odotellut jo tovin uutta maalia pinnoilleen. Ennen joulua sudimme kaksi valkoista seinää Tikkurilan vihreällä Serpentiinillä ja kiinnitimme muutaman saman väriseksi maalatun hyllyn seinään. Hieman jännitti pienentääkö tummahko sävy huonetta liikaa, mutta lopputuloksesta tuli oiken mieluinen. Valkoiseen voi palata aina.

Pieni mies nukkuu vielä korisängyssään, mutta kunhan kääntyilystä päästään muuhun könyämiseen, on aika kasata pinnasänky. Millään ei hennoisi vaihtaa tätä ihanaa petiä pinnikseen, mutta väistämätön totuus on, että pian ei kori ole enää turvallinen nukkujalleen.

Kääntyilyn ja kasvamisen myötä olemme luopuneet jo korissa ollesta baby nestistä, mikä oli todella hyvä pienelle tuhisijalle. Nyt kun unissaan meuhkataan niin, ettei peitto meinaa päällä pysyä on käytössä ollut neppareilla kiinnitettävä Baby Wallabyn ensipeittosetti ja se on ollut  a i v a n loistava! Esikoisen kanssa ei käytössä ollut mitään moisia herkkuja. Aina oli peitto mytyssä jalkopäässä ja varpaat kylmänä.









8 kommenttia:

  1. Tpso kaunis sävy tuossa maalissa...tykkään!

    VastaaPoista
  2. Permainan judi yang dulunya masih tetap Kamu mainkan dengan konvensional, di masa moderen seperti saat ini Kamu telah melihat permainan judi telah menunjukkan perkemabangan yang cukuplah mencolok. Karena permainan judi di masa moderen ini bisa Kamu mainkan dengan memakai skema online via (Baca Selengkapnya...)

    VastaaPoista
  3. Hi, just wanted to say, I loved this post. It was practical. Keep on posting!
    It's awesome designed for me to have a web site, which is helpful designed for my knowledge. thanks admin
    섯다

    VastaaPoista
  4. Hey there! I understand this is somewhat off-topic but I had to ask. Does running a well-established blog such as yours take a large amount of work? I'm completely new to running a blog however I do write in my diary daily. I'd like to start a blog so I can easily share my experience and feelings online. Please let me know if you have any kind of suggestions or tips for brand new aspiring bloggers. Appreciate it!
    스포츠토토

    VastaaPoista
  5. I am very satisfied with visiting here. Thank you for good content. And please visit my website as well.
    성인웹툰

    VastaaPoista


Kiitos viestistäsi!