10.3.2014

Posliinikello





Muistan sen vanhoista valokuvista, lapsuudenkodista ja kesämökin seinältä. Kulma on saanut elämän varrella kolhuja osakseen, sekunttiviisari on pysähtynyt. Isäni väittää, että se toimii vielä. Liekkö suuttunut kodinvaihdosta, mutta minä en saa siihen puhtia. Ehkä kiikutan kellon korjaajalle. Munakello sentään toimii.





5.3.2014

Dc-fix fixaa





Viikonloppuna kahden maitolasipintaisen kaapin tarina tuli päätökseen, ainakin väliaikaisesti. Dc-fixiä on tullut käytetty kotona ennenkin esimerkiksi eteisessä, ovissa, lasten hellassa, kellossa, tapetin päällä ja onpa muuten tuo pöydällä näkyvä K-kirjainkin saksittu kyseisestä rullasta. Omista varastoistani löysin mattapintaista teippiä, joten käytin sitä. Ensimmäisessä kuvassa näkyy yläkaappien matan ja alakaappien korkeakiiltoisen pinnan pieni ero. Pianhan sitä hakee uuden rullan kiiltävää valkoista, jos ero alkaa häiritsemään. No mitäs sanot? Mä sanon, että rojua kaappiin - nyt se ei näy. 

Instagramista (projektila_katja) löytyy myös ennen ja jälkeen kuvat.





1.3.2014

Aamupalalla











Viikko sitten lauantaina kävimme ystävän luona aamupalalla. Tarjolla oli vaatimattomasti pizzaa ja banoffeetä - siinä aamupala mun makuun. Napsaisin vihdoin muutaman kuvan kauniista kodista teillekkin. Emännällä on kaikin puolin tyyli hyppysissä - kurkkaahan lisää lainahöyhenien puolelta.

Täällä taas on emännällä niin kova asuntokuume, että tallaiset vierailut ovat vaarallisia mielenterveydelle.