7.6.2013

Vikavirtasuoja petti. Taas.








Lapsi on saanut vihdoin ja viimein isänsä vanhan Muuramen alleen. Eipä tiennyt mieheni pikkupoikana, tarroja sänkyyn liimatessaan, että saa äitinsä silmän mulkoilujen lisäksi tulevan vaimonsakin mulkoilemaan pahemman kerran. Kohtuuden nimissä olisi ollut oikein, että se kuka tarran liimaa sen itse jynssää reilun 20 vuoden jälkeen poiskin. Vuan ei, hameväki joutui hommiin. Jotta homma ei olisi turhan helppoa, niin johan oli uusi sukupolvi tarraamassa sänkyä heti kun silmä vältti.

Kaksi-vuotias on nyt alkanut hokaamaan, että kun hänet kahdeksan jälkeen kiikutetaan yöunille, muut jäävätkin valvomaan. Sanomattakin selvää, että ei se nyt niin ruusuisesti enää sujukkaan se nukahtaminen. Iltasadun ja laulujen jälkeen jäädään ruikuttamaan silityksiä ja tarinoita, yövaippa on monesti huonosti, vielä senkin jälkeen kun se on korjattu 10 kertaa, kutittaa, on kuuma ja potalle on päästävä. Kusetuksen makua.

Oma niksini tähän on sanoa, että äidin on nyt mentävä vessaan, siivoamaan tai esim. poistamaan ampiainen kylpyhuoneesta. Jälkimmäinen saattaa aiheuttaa hiljaisuuden sijaan älytöntä aprikointia ampiaisen olinpaikasta. Mieheni taktiikka on sen sijaan heittää jotain sellaista mihin lapsi ei kykene vielä tekemään tarkentavia kysymyksiä. Kuten: Isin pitää mennä korjaamaan pesukone, kun salama iski aiheuttaen ylijännitteen ja vikavirtasuoja petti ja poltti sulakkeen. Pitää hakea uusi 16 ampeerin sulake ja asentaa se paikalle, että elektronit pääsevät taas kulkemaan.





14 kommenttia:

  1. Haha! Loistavia selityksiä! Pitääkin testata tehoaako meidän kohta kaksivuotiaaseen neitiin - ei meinaan meilläkään enää nukahdeta ihan nätisti itsekseen omaan sänkyyn.. :) Vaan vaihe se taitaa olla vain tämäkin. Tosi kivannäköinen lastenhuone teillä muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Testaa kuule ihmeessä, sit on hyvä lapsen jäädä huulipyöreenä miettimään, että mitäh? :D Yhdestä vaiheesta kun selviää, niin johan toinen lurkkii nurkan takana. Epäreilua.

      Poista
  2. Hah! Mulla on samat selitykset kuin sulla, yleensä että pakko mennä syömään kun maha murisee kuin nälkäisellä Nalle Puhilla. Sitä sitten jää nykyisin aika nätisti miettimään :) Toi sun miehen veto on hyvä!!!

    Mutta kyllähän tuolla huoneessa nukuttais hyvin, niin nätti on! Ja toisaalta aika hauskaa kun nuo pikkuihmiset keksii vaikka mitä juttuja. Tosin siinä vaiheessa kun vaippa on kymmenettä kertaa korjausvaatimuksen alla, on ilo kaukana koko touhusta. Tsemppiä nukutuspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, sielläkin! Kyllä on tehtävä reklamaatio näistä vaipoista, niin paljon niissä vikoja esiintyy. On ne niin hyviä keksimään, välillä jopa menee täydestä äidillekkin. Keneltäköhän lie on oppinut tuon selittelyn :D

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ja tuo miehesi keino aivan loistava:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Eikö! Kyllähän se vähän hymyilytti kun ekan kerran kuulin mitä siellä oikein supatetaan :D

      Poista
  4. Upeita selityksiä. Minulla on aina tämä vakio, että äiti lähtee töihin työhuoneeseen, mikä on usein ihan totta.

    Harmittelen edelleen, että minun tarroilla liimattu Muurame on laitettu kiertoon, mutta onneksi autotallissa odottelee miehen vanha puusänky nukkujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakin se on aikuisen aina keksittävä. Kuinkahan kauan ne nämäkään selitykset auttaa :)

      Voi harmi:/ Onneksi puusänky sentään on säilynyt! Ei varmaan tästä maailmasta löydy sänkyä, jota ei olisi tarroitettu. Jos ei löydy tarroja, niin ainakin muutama läntätty purukumi.

      Poista
  5. Ihana elämän makuinen postaus! Onpa samat nukkuumaan meno esteet sekä selitykset täälläkin, vaan pitääpä kokeilla myös näitä virtapiuhakonelaitevika- selityksiä :)

    Harmi ettei kumpikaan vanhempi meistä ole vanhaa sänkyä säilyttänyt -tosin meikäläinen joutuisi kiltisti raaputtamaan omasta sänkyvainaastani tarrojen lisäksi myös jemmapurukumeja. Yäk! :)
    -mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari:) Kyllä se minuakin alkaisi väsyttämään, jos pitäisi virtapiuhakonelaitevika-selityksiä kuunnella.

      Voihan purkka :D Niistä tulee vuosien varrella varmaan aika rapsakoita. Lähtisköhän dynamiittiä lievemmällä räjäytteellä?

      Poista
    2. Isi on tainnut pistää jo dynamiittiä koko sängylle..
      Toisaalta harmi. Olishan se purkanpoisto savottakin voinut olla kokemus :D

      Poista
  6. Hehehee, loistavia selityksiä! Mitähän sitä itse keksisi. Meidän 3-v kun hoksasi myös tuon asian viime talvena ja sen jälkeen iltalomat ovat olleet tiukassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai pirskatti :/ Ei tuu mieleen muuta kasvatuskeinoa kuin lahjonta ;)

      Poista


Kiitos viestistäsi!