10.4.2017

Mikrosementtiä kosteisiin tiloihin





Hei, elossa ollaan! Muutto ja suurin osa raksasta on takanapäin. Pikku viilaamista riittää vielä ympäri kotia, mutta reippaasti voiton puolella ollaan. Yllä muutama kuva hieman keskeneräisestä vessasta, josta puuttuu vielä seinäpeili, tason reunan viimeistely ja vesiputken naamioiminen lattianrajasta.

Lattiassa, yhdessä seinässä ja tasossa on mikrosementtiä. Sävy on kerrassaan passeli ja vaikka käyttökokemusta ei ole kertynyt vielä nimeksikään, uskon, että materiaali on tilaan oikein sopiva.

Lattian ja seinäpinnan teko tuli meille Ecolanicilta, pinnoitteen sävy sekoitettiin suihkun kaakeleihin sopivaksi. Mikrosementti olisi varmasti ollut yksinkertainen itsekin laittaa, mutta koska meillä se tuli kosteisiin tiloihin: vessaan, kodariin, suihkuun ja saunaan, halusimme että työn tekee ammattilainen. Vessan taso on meidän tekosia, joten ehkä siitäkin syystä se onkin vielä hieman kesken.

Alla pari fiilistä kodarin puolelta. Suihkun puoli eroaa vain siinä, että sen lattiaan otimme hieman "karhennusjauhetta", jotta pinta ei olisi liukas märän jalan alla. Kosteana materiaali on nahkea, eikä ainakaan vielä ole ollut vaaraa että siinä pyllähtäisi.





Kurkkaa lisää Ecolanicin tekemiä kohteita heidän Facebook sivuiltaan >>



-Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan -

2.2.2017

Harmaa keittiö






Keittiö edistyy. Taso on nyt kannettu paikoilleen ja yksi väärän kokoinen kaappi vaihdettu. Alkuviikosta saapuivat kodinkoneet. Ne odottavat vielä paikalleen asentamista ja päälleen integroitavia ovia. Kutina on, että kokonaisuudesta tulee kerrassaan ihana. Keittiön seinän halusimme saman väriseksi kuin ovet. Sävyä metsästettiin keittiöfirman arkistoista tonttujen ja pukkien kanssa joulun alla ja löytyihän se viimein. Maaliksi valitsimme Tikkurilan Luja-maalin, sen pitäisi kestää myös roiskeita. Joten katsotaan josko selviäisimme välitilan kanssa ilman lasia.

Niemekkeen päälle on tulossa kaksi Artekin Bell -riippuvalaisinta. Ne löytyivät joulun aikaan Finnish design shopin alesta.

Vetimet tulevat vain vetolaatikoihin, jääkaappiin, pakastimeen sekä astianpesukoneeseen. Vaikka tuo kuvassa oleva nahkapäällysteinen vedin olisi kaunis, taitaa hinta kallistaa tuohon simppelimpään malliin.



Artek Bell

Lankavedin Bolmen

Lankavedin Beslag Design

Seinän sävy: J159 Tikkurila




8.1.2017

Hanat ja altaat Saksasta





Mikä siinä onkin, että ulkomailta tilaaminen tuuppaa hieman jännittämään? Kielimuuri, mitä jos jokin ei mene putkeen? Saatko mitä tilaat, entä vaihdot, säästääkö siinä? Uskallanko luottaa toimijaan?

Me pähkäilimme pitkään erilaisia hanoja ja altaita keittiöön ja kodariin. Keittiön altaaksi valitsimme viimein kivikomposiitistä valmistetun mustan Blancon Dalago 6-F huulletun mallin ja kodariin vastaavan pienemmän Dalago 45 ilman huullosta.

Mustien hanojen markkinat ovat Suomessa kohtuullisen pienet ja kalliit, joten varsinkin tuosta jälkimmäisestä syystä päädyimme tilaamaan hanatkin Saksasta. Kokomustat hanat olisivat olleet kauniit, mutta halusimme, että hanan sävy sopii täysin altaaseen, joten valitsimme myös ne Blancon mallistosta - viis kromisista yksityiskohdista.
Keittiön hanaksi tulee Linus-S ja kodariin Felisa-S. Molemmat hanat ovat ulosvedettävää mallia, koska niitä olemme huomanneet arjessa kaipaavamme.

Tilaamalla tuotteet Saksasta, säästimme hanoissa ja altaissa kokonaisuudessaan noin 700-800€. Tuotteiden toimituksessa kesti vain 8 päivää, sisältäen joulun pyhät välissä. Toimituskulut olivat 200€ pintaan.

Jos siis Saksasta tilaaminen kiinnostaa, niin esim. Idealo kerää edullisimmat hinnat maan eri verkkokaupoista. Me suuntasimme tätä kautta ProKIRAan>>