26.7.2015

Voita Kaunistetta kotiisi








Kauniste muisti kesäkemulaisia upeilla tyynynpäällisillä ja koska jaettu ilo on paras ilo, lähettäisin mieluusti päällisen myös kahdelle teistä. Jaa kommenttikentässä kesän paras muistosi ja kerro lisäksi kumman tyynynpäällisistä toivoisit kotiasi kaunistamaan, Konfetin vai Perhosia, niin voit voittaa sen omaksesi. Liitäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi josta tavoitan sinut voiton sattuessa kohdalle. Osallistumisaikaa on 9.8. saakka, jolloin palkitsen kaksi tarinansa lähettäjää Kaunisteella. 

Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.






50 kommenttia:

  1. Perhonen sopisi meidän makkariin parhaiten vaikka on toi konfettikin niin ihana.
    Kesän paras muisto on vähän aikaa sittwn olleesta Ilosaarirokista. Anoppi suostui ensimmäistä kertaa vahtimaan lapsia ja päästiin ekaa kertaa kolmeen vuoteen viettää miehen kanssa viikonloppu kahesteen. Illalla suunnatessamme hotelliin taivas oli täynnä vaaleanpunaisia pilviä ja olin niin onnellinen. Askel tuntui kevyeltä ja oli ihanaa kerrankin viettää aikaa vain miehen kanssa.

    mimosa mammikoura@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Perhosesta minäkin pidän.
    Tänä kesänä parasta on ollut, että kylmästä ja sateesta huolimatta monet kukat kukkivat ja voivat hyvin.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tämän kesän paras hetki oli, kun muutimme ensimmäiseen omaan kotiin. Yli 80-vuotias talovanhus hurmasi persoonallisuudella ja rehevällä puutarhalla. Nyt ihmetellään, mitä kaikkea täällä voikaan tehdä. Vanhemmat kesämuistot liittyvät lapsuuden loputtomilta tuntuviin kesiin, kun lämpöä riitti, metsämansikoita kerättiin heinänkorteen ja pääsi sedän mökille yökylään. Uuteen kotiin sopii ripaus juhlaa eli konfetti olisi valintani. Ja osoite on tiina.laapio (a) gmail.com.

    VastaaPoista
  4. oi Konfetti, Konfetti!

    Ystäväni pääsi toteuttamaan monivuotisen toiveensa muutosta hänen lempipaikkakunnalle. Kävimme hänen luonaan vielä kun asunto oli tyhjillään ja söimme kesän ensimmäiset mansikat lattialla maaten. Olin ollut poissa kaksi viikkoa ulkomailla, mutta tuntui että olisin ollut poissa kauemmin. Ystäväni sanoi, että hyvä kun olen palannut takaisin.

    anna.m.seppala@welho.com

    VastaaPoista
  5. HennaH
    Perhosista pidän, kesän paras hetki tai hetket olivat kun sain viettää lapsen kanssa lomaa, oltiin vain ihan kotosalla, tehtiin pieniä retkiä lähikuntiin, loma loppui jo mutta yksi viikko on vielä pitämättä ja silloin tehdään kaikkea kivaa taas.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Konfehtin ottaisin..:)

    Kesän parhaan päivän koen toivottavasti, viikon päästä maanantaina ja kuulen, että miehen lääkitys on tuottanut tulosta♥
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Parasta kesässä on olleet hyvät kuntoilusäät, kun helteestä ei ole ollut riesaa :)
    Perhosista tykkään.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Konfetti olisi valintani.
    Tämän kesän paras muisto on kolmipäiväiset Iskelmäfestarit Himoksella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tämän kesän paras muisto taitaa olla se päivä, kun verantaan asennettiin muutaman vuoden odottelun jälkeen ikkunat ja tehtiin myös lautalattia. Siellä me koko perheen kesken istuskellaan saunan jälkeen jäähdyttelemässä <3 Ja verannalle voisi sopia sitten tuo Konfetti =) fallenforanoldchair@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Tän kesän parhaaksi muistoksi valikoitui 3päivän reissu Savonlinnaan. (Meiltä reilu 5h/suunta matkaa sinne) Koko perheen yhteinen reissu! <3 On kyllä upea kaupunki, käytiin lettubaarissa, maistettiin lörtsyjä ja muikkukukkoa, käytiin Olavinlinnassa ja vesibussi-risteilyllä.. :)
    9.8 on meidän hääpäivä, ja onnen sattuessa kohdalleni, ottaisin mieluiten tuon konfetin vaikka perhonenkin on suloinen.
    k_a_t_i6@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta, konfetti on näistä suosikkini. Paras muisto on varmaan, kun heräsin eräänä aamuna viinilasien helinään ja totesin, että meidät jyrätään :D Ihan vain pihan puolesta, kun sinne laitettiin odotettu asfalttipinta... -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  12. Konfetti on kyllä hieno! Paras kesämuisto kyllä "näin syksyllä" on ilta Puumalassa laiturilla, ihana aurinko ja ihmeen lämmin kesäilta. Hyvä ystävä ja viini ♡

    VastaaPoista
  13. Valitsisin konfetin. :)

    Kesän paras muisto tähän mennessä on ollut 10kk poikani kylpyhetket keskellä pihanurmea. Silloin ei ollut riemulla rajoja.

    -P (blues.drive.monster (a)hotmail.com)

    VastaaPoista
  14. Konfettia, kiitos!
    Paras muisto tältä kesältä on eilinen uimareissu kesken lenkkeilyn. Nuin vain lähti talviturkki :)

    VastaaPoista
  15. Konfettia, kiitos!
    Paras muisto tältä kesältä on eilinen uimareissu kesken lenkkeilyn. Nuin vain lähti talviturkki :)

    VastaaPoista
  16. Perhoset voisi olla raikastava lisä meidän sohvalle. Tämän kesän ei ehkä paras mutta ainakin toivotuin muisto on se kun näin elämäni ensimmäisen ihkaelävän vesiliskon läheisessä ojassa.

    VastaaPoista
  17. Konfetti olisi ihana :)
    Olen kai vähän hassu, mutta minusta melkeinpä ihaninta tänä kesänä on ollut se, ettei ole ollut liian kuuma :) Inhoan tuskaisaa kuumuutta, joka helteellä on valitettavasti meillä kotonakin.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kesän paras muisto: oman kesämökin remontointi, ehdottomasti! Tykkäisin eniten konfetti-tyynynpäällisestä.

    VastaaPoista
  19. Kesän paras muisto: ensimmäinen kesä äitinä.
    Konfetti miellyttäisi ehkä hiukan enemmän.

    VastaaPoista
  20. Konfetti kelpaisi ... Kesässä parasta on yösaunomiset ja -uinnit sateessa ... ;o)
    pitsinen@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Kesässä parasta on ollut saada reissutöissä ollut mies kotiin, yhdessä matkustelu ystävien ja sukulaisten luona. Perinteistä mutta niin ihanaa. Perhosia on ihana!
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Konfetti on hieno! Kesän paras muisto on tikkupullien paistaminen kodassa mökillämme kun ulkona satoi vettä! Tunnelmallista!
    (bloglapsiparkki@gmail.com)

    VastaaPoista
  23. Perhoset sopisi meille paremmin. Parasta on ollut koko perheen kanssa yhdessä puuhastelu omalla uudella tontilla.

    VastaaPoista
  24. Konfetit tietenkin :) Kesällä parasta on ollut miniloma Tukholmassa!
    missaonnion@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihan vaan oleminen. :) Perhoset, kiitos.

    abackman66 at hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Pääsimme pitkästä aikaa tänä kesänä kiertelemään suomea. saimme eläimille hoitajat ja minä, mies ja lapset lähdimme Rovaniemelle moikkaamaan joulupukkia :) Konfetti on hieno :)
    rantamaki.satu@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Paras lomamuisto tältä kesältä on kesäloman ensimmäinen viikko kokonaisuudessaan. Se oli nimittäin se kesän ainoa viikko, jolloin helle helli aamusta iltaan. Käytiin uimassa, jätskillä, terassilla, minigolfaamassa, jenkkifutismatsissa, piknikillä jne. jne.

    Mun valinta ois konfetti. Ihanan kesäinen :)

    VastaaPoista
  28. Aika paha kun kahdesta ihanasta pitää valita, mutta Perhoseen kallistun. Kesän paras muisto, tai ainkain unohtumattomin oli mökin takan maalaus. Siihen projektiin mahtui kaikkea ihan älytöntä kaappiin ahtautumisesta maalin loppumiseen ;) Nyt naurattaa, mutta silloin ei.

    VastaaPoista
  29. Perhoset on suosikkini. Kesän paras hetki oli asuntoautossa. Vilkas poikani istui ennätyspitkään sylissäni ihan rennosti, paljaat jalat aukinaisessa ikkunassa mansikoita syöden. Oli lämmin päivä, leppoisa, virkistävä tuuli puhalteli ikkunasta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Kyllä täällä mökillä vietetty aika, hiljaiset hetket laiturin nokassa juoksulenkin ja kylmän järvikylvyn jälkeen tuntuvat nyt parhailta muistoilta. Ihania, niin harvianaislaatuisia hetkiä <3

    ijjhaa(ät)utu.fi

    VastaaPoista
  31. Konfetti on mun suosikki :)
    elinan09@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Konfetin ottaisin, joten sormet ristiin. Kesän paras hetki oli veneily lähisaareen ystävien kanssa ja skumppalasien kilistely lämpimällä rantakalliolla grillauksen lomassa. Ah.

    VastaaPoista
  33. Konfetti sopis meidän uuden kodin sohvalle täydellisesti! ;)
    Kesän paras muisto on yöttömät yöt Lapissa ja patikointiretket tuntureilla kera loistokkan seuran.

    VastaaPoista
  34. Konfetti :) Parasta on ollut yhteinen aika ilman kiirettä koko perheen kanssa.

    VastaaPoista
  35. Parhaat kesämuistot ovat syntyneet perheen luontoretkistä, ja tästä syystä valitsisin perhoset-kuosin. :)

    VastaaPoista
  36. Meillä paras kesämuisto on vielä tuloillaan, nimittäin meidän pieni esikoisemme. Täällä vielä muutama viikko odotellaan hänen tuloaan ja uskon tämän muodostuvan kesän 2015 parhaaksi muistoksi <3 Konfetti olisi valintani, jos voitto osuisi kohdalleni <:

    VastaaPoista
  37. Paras kesämuisto on kaikki pienet hetket työntäyteisen kesän keskellä: kanttarellien löytäminen, lenkkeily jätskikiskalle jne ^__^

    Konfetti ois mun valinta.

    talvilapsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Paras kesämuisto on se, kun nukuttiin päiväunia yhdessä vauvan kanssa vierekkäin vintissä ja kesäsade ropisi tunnelmallisesti peltikattoon. Ei ollut kiire minnekään.

    Vaikea on valita näistä kahdesta ihanasta, mutta ehkä Konfetti olisi mun valinta.

    pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kesän paras muisto oli, kun kesäloman alkajaisiksi viritettiin kahden hengen riippumatto kesämökille ja keinuttiin miehen kanssa kylki kyljessä siinä viiniä maistellen ja lintujen lauluja kuunnellen katse kohti taivasta.

    Konfetti on myös minun mieleen enemmän :)

    VastaaPoista
  40. Tämän kesän paras muisto on ehdottomasti toivomani työpaikan saaminen ja sitä myöten muutto takaisin kotipaikkakunnalle. Tyttäreni pääsee vihdoin viettämään paljon aikaa molempien isovanhempien sekä saman ikäisten serkkujen kanssa. <3
    Minun valintani tyynyistä olisi Perhonen.
    saila_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Paras kesämuistoni on se yksi oikein lämmin (vaikkakin tuulinen) perjantai, kun lapset pääsivät vihdoin uimaan. Esikoisen ilolla ei ollut rajoja, kun hän nautti vedestä ja hihkui ja nauroi! Itku meinas äitille tulla sitä riemua katsellessa <3 Ja illalla käytiin vielä uudestaan uimassa :)
    Perhosia voisin ottaa omalle sohvalleni.
    karhapaa.ml(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Perhonen sopisi aivan ihanasti meidän parvekkeelle riippumaton kaveriksi :) Kesän paras muisto (tai muistot) on se onnen tunne, mikä muhun on valunut, kun olen ajellut tämän uuden kotikaupunkini katuja töihin sateisen yön jälkeen ja aurinko alkaakin paistaa pilvien välistä, luureissa soi lempimusiikki ja alkaa vaan väkisin hymyilyttää, kun kaikki on loppujen lopuksi vaan niin älyttömän hyvin.

    VastaaPoista
  43. Muutto ihan omaan kotiin. Perhonen olis kiva. T. Hmepeltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Perhonen ois kiva. Järjestimme 15 v. tytöllemme yllärisynttärit, joista sankarikin tykkäs

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Konfetti olis sopivampi meidän olkkariin! Parasta tässä kesässä on ollut kun oon ehtiny nähdä kavereita, ei mitään ihmeellistä olla tehty, kuhan vaan höpötetään kaikkea turhaa.
    reetta_greippi ät hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Perhonen sopisi meille paremmin. Paras kesämuisto jää mökkireissusta,kun kerrankin ei ollut aikatauluja ja kiirettä.
    ooti-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  47. Perhonen on aivan ihana. Kesällä parasta on kiireetön aamu terassilla nauttien kahvista ihan omassa rauhassa.

    VastaaPoista
  48. Perhonen on aivan ihana. Kesällä parasta on kiireetön aamu terassilla nauttien kahvista ihan omassa rauhassa.

    VastaaPoista
  49. Kovasti oon tykännyt koko kesästä, ja varsinkin siitä, kuinka lungeja lapset on olleet. Ehkä kivoin yksittäinen juttu oli Skansen-päivä kesäkuussa. Konfettia olen verhoksi miettinyt, mutta tyynynpäällisenä ottaisin perhoset. Ihana Kauniste!
    mitaitkintanaan(a)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Jaa, paras lomajuttu: laiskoteltu niin, että sisälukutaitokin on sulanut aivoista helteiden myötä!
    Ihania ovat molemmat, mutta konfetin kutsu on kenties kovempi. anna.haataja@helsinki.fi

    VastaaPoista


Kiitos viestistäsi!