On kiva, että kotona on tavaroita jotka muistuttavat jostain. Kuten isomummon valurautapata, mieheni papan sota-ajan puhdetyö, minun papan tekemä pärekori ja pieni jakkara sekä isovanhempien vanha perunalaatikko. Näitä tavaroita katsellessa sitä väistämättä miettii niiden alkuperäisiä omistajia. Kukahan on kurkkinut noiden vanhojen ikkunanpokien lävitse ja millainen maisema eteen on piirtynyt. Kuka tuota vanerista matkalaukkua on kantanut ja missä kaikkialla se on käynyt? Kuinka vahvaa kahvia vanhaan lasiseen kahvipannuun on keitetty? Osa viehätysvoimaa on juuri se, ettei näihin kysymyksiin saa koskaan vastausta.
Just tänään mietin samaa, että on mahtavaa että meille on ajautunut tavaroita/astoita, huonekaluja kotipuolesta, mummolasta, miehen kotoa, kirppareilta! Niistä syntyy se kiinnostava kerroksellisuus kotona. Olisi valju olla, jos ympärillä olisi vain ihan uudenuutukaisia tavaroita.
VastaaPoistaNo eikös! Uudet tavarat on ihania, mutta jos niitä on liikaa niin kotoisuus kärsii. Sopivasti molempi :)
PoistaOis haastetta taas jos jaksaa pohdiskella ja vastailla http://tilamarttila.blogspot.fi/2013/05/haaste-11-asiaa-minusta.html :)
VastaaPoistaKiitos Jonna! Minäpä tulen katsomaan :)
PoistaIhana postaus! Meillä oli mummolassa tuollaiset samanlaiset tuolit, mutta vain valkoisina. Voi muistoja, muistoja. <3
VastaaPoistaPerityt tavarat ovat niin tärkeitä. Niissä on paitsi tarinaa, niin myös omista juurista pala historiaa jota ei todella rahalla saa. Meillä seuraa kodista toiseen mukana isomummuni yli 100-vuotta vanha piian-peili, vanha keittiöjakkara ja isovanhempieni levysoitinpöytä sohvapöytänä. Lisäksi kippoa ja kuppia ja purnukkaa löytyy mm. Lasimaljakoita jne. Ah, vanhan ja uuden yhdistäminen on niin parasta. Terv. Kontrastien rakastaja :-)
Kivaa viikkoa,
Maiju
Samoilla linjoilla ollaan Maiju. Mutta mitähän meiltä jää jälkeen, minkähän lapset ja lapsenlapset huolii mummon varastoista?
Poista