Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

7.7.2017

DIY kerrossänky säilytystilalla













Lastenhuoneet ovat meillä vajaan kymmenen neliön kokoisia, eli ei mitenkään kauhean suuria, joten tästäkin syystä halusin maksimoida tilan yhdistämällä tytön huoneessa säilytyksen ja sängyn. Ostimme Ikeasta kolme Stuva/Följä vaatekaappia ja rakensimme niiden päälle sängyn. Ensimmäisessä kaapissa on hyllyt leluille, toisessa ulosvedettävät korit vaatteille ja viimeisessä riipputanko roikkuville vaatteille. Sängyn leveydeksi tuli noin 80 cm ja kolmella kaapilla pituutta 180 cm. Kaapit ovat 50 cm syviä, joten sängyn taakse jäi vielä hyvin tilaa komerolle, jossa silyttää kaikenlaista harvemmin tarvittavaa.

Kaapit kiinnitettiin tukevasti toisiinsa ja koko höskä ruuvattiin runkopuiden avulla seinän koolauksiin. Sänky verhoiltiin koivuvanerilla, palat leikkuutimme mittojen mukaan Starkissa. Patjan alla on vanerinen pohja johon teimme tuuletusaukkoja. Kaikki pinnat käsittelin Satu-saunavahalla.

Rimoitusta varten ostimme Starkista mäntyrimaa, joka sekin käsitetiin samalla vahalla kuin muukin sänky. Rima yltää yli sängyn puolivälin ja on kiinnitetty tukevasti katon koolauksiin ja sänkyyn, jotta vältymme yöllisiltä muksahduksilta. Ikean kaapiston mukana tulee isot värikkäät nupit, ne korvasin omatekemillä nahkavetimillä (niistä lisää myöhemmin). Hieman sänky on tietenkin vielä kesken, siitä puuttuu nimittäin tikkaat, jotka on tarkoitus kiinnittää komeron oven viereen. Siihen saakka hoituu kulkeminen raksatikkaiden avulla.

Viikolla saapuivat Joroisten Taiteovilta tilatut koivuviiluiset liukuovet, ne ovat olleet kerrassaan ihanat. Liukuovia tuli vessaa lukuunottamatta kotimme kaikkien huoneiden oviksi. Niistäkin lisää vielä tuonnempana. Kunhan saan aikaiseksi maalaan yhden huoneen seinistä Tikkurilan Mulperi H484 -sävyllä ja nostan sutimani taulun seinälle. Sen jälkeen puuttuukin tulevalta koululaiselta enää koulupöytä.






2.10.2016

Hold on, I've gotta overthink about it





Yksi sana. Maali. Se kun ei mene niin, että kävelet maalikauppaan, valitset sävyn, sivelet sen laudan pintaan ja tadaa siinä on kuivuttuaan näytepalan kaltainen lopputulos. Ehei!

Se menee niin, että valitset sävyn, sivelet sen laudan pintaan ja toteat että se muistuttaa vain etäisesti haluttua lopputulosta. Monta maalihuuruista iltaa ja kymmenen sävyä myöhemmin palaat hermot riekaleina sävyyn mistä lähdit liikkeellekin. Niin se menee.

Talomme on musta. Siitä selvittiin yhdellä värin vaihdolla. Mustan kaveriksi halusimme puupintaa, mutta ei punertavaa, keltaista, harmaata eikä valkoista. Siinä kohtaa rupesi lompsa laihtumaan. Mutta enempää vanhoja kaivelematta paljastan, että kuullote vaalealle on valittu. Enää ei puutu kuin sudin heiluttaminen ja lopullinen analysointi.


Vaalea sävy: Teknos T3036 (kuultavat sisäsävyt), Woodex aqua classic kuullote
Musta:  Tikkurila 564X, Tikkurila Ultra Matt


25.11.2015

Koruja ja tauluja pukinkonttiin






Joulumarkkinat lähestyy. Tässä makupaloja mitä tuon tullessani. Korvakorut 15€ ja Solmussa kaulakoru 15€ sekin. Korut on kuvattu maalaamieni taulujen päällä, nämä ja muutaman muun taulun kaappaan mukaan. 





27.9.2015

Valuu vaan ei tipu





Hei mitä kuuluu, ketä siellä? Täällä on muutto suoritettu loppuun ja keräilty koti pahvilaatikoista ulos. Yksi taulukin on löytänyt seinälle. Maalatessa ajattelin, että nakkaan tämän makuuhuoneen seinälle, mutta jotenkin se vaan tuohon pöydän päälle passaa hyvin. Makkariin onkin jo omanlaisensa juoni kehittymässä. 






15.3.2015

Roiskeet lakanalla





Ei ou kevätmasennusta, eikä väsymystä, vaikka tämän pöytäliinan keväisestä värimaailmasta voisi muuta päätellä. Siivousvöyhkän lomassa kaapista löytyi korkkaamaton lakana ja kangasvärin jämät. Taitoin lakanan pituussuunnassa puoliksi ja sudin väriä pintaan yksi puoli kerrallaan.

Kyllä se vähän aikaa pysyy hyvänä, ainakin jos näin kuivia eväitä tarjoaa.





2.3.2015

DIY lautaset






Tässä taloudessa taitaa olla sen verran nälkäistä porukkaa, että lautaset on kaaputettu täyteen naarmuja. Pois heittämisen kynnys oli kuitenkin näillä geeneillä sen verran suuri, että tussasin pinnan uudeksi. Mustia strösseleitä ja punosta.

Saman tussin potkulla on tehty myös NÄMÄ ja NÄMÄ.




7.12.2014

Luukku 7 / 24







Ostin kesällä Ikeasta korkkiset pöytätabletit. Tykkäsin niistä kovasti sellaisenaan, mutta ne taas eivät tykänneet rasvaisista ruokatahroista ja siitä että lapsi taivutteli niitä. Talven menkööt vielä näillä maalatuilla "lumitöppösillä". Yksi alusta oli ottanyt enenmänkin iskua, siitä leikattiin vuoristo lapselle.

Ja ei, ei täällä tarjoilla vieraille kuivia kanelitankoja. Ne on suklaakeksejä.





21.10.2014

Aikaisempaa tuotantoa









Mitähän se on lukioikäisen Katjan päässä liikkunut kun on lähtenyt jäljentämään Marc Chagallin punaista juutalaista öljyväreillään. Kyllähän tuon nyt samaksi kaveriksi tunnistaa. Onpa ollut kuulkaa Saarijärven kansakoulullakin näytteillä, ja äitikin sitä armosta piti seinällä jonkun tovin. 
Ylä-asteella taiteilin romantiikan nälissäni etelänmaan kuvia, ja ramppasin piirtämässä alastomia ihmisiä alastonmallin piirrustuskurssilla. Näiden kahden viimeisen taulun teosta ei ole mitään muistikuvaa, mutta äiti väittää kivenkovaa, että olen ne ala-asteella tehnyt. Puita. Kyllä on ollut kova mielikuvitus jo silloin.





31.8.2014

Uusi taulu sinulle?










Instagramissa uhosinkin jo alkavani pitkästä aikaa maalauspuuhiin. Tämmöttii niistä sitten tuli. Olen harrastanut nuorempana maalausta enemmänkin, mutta jostain syystä harrastus on jäänyt viimeisen 20-vuoden aikana vähäiselle ja taidot on päässeet hieman ruostumaan. Ehkä se tästä taas virkoaa. Tarkoitus olisi kiikuttaa nämä akryyli-/öljyvärityöt isolle kirkolle lauantaina 13.9. Silloinhan on sisustusbloggareiden kirppis/myyjäiset Pasilan Veturitalleilla klo 10-16. Näiden maalausten lisäksi mukaan kaappaan mm. solmukorujani (muista myytävistä koruista lisää kuvia Istagramissa).  Mukanani tuon myös muuta sisustuskamaa ja vaatteita.

TÄÄLTÄ saat lisätietoa tapahtumasta ja näet ketkä ovat mukana myymässä.
Infoa tilasta löydät mm. Crepperien FB-sivuilta TÄÄLTÄ.





30.7.2014

Maalaten mainioksi




Näillä helteissä pehmenneillä aivoilla ei mieleen tule muita diy-ideoita kuin sellaisia joita on jo kertaalleen tehnyt. Vanha lauta sai maistaa hiomapaperia. Päälle suhaisu kuparista spray-maalia ja pensselöitäviä kaveruksia. Leikkuulautana tätä ei enää voi käyttää, mutta tarjoilualustana on varmasti oikein mainio.





1.6.2014









Työtuoli on vihdoin saanut uuden värin pintaansa, siitä tuli tuollainen barbin ihon värinen -  beigen ja vaaleanpunaisen välimuoto. Jos virallista väriä haetaan niin se on Tikkurilan puolihimmeä Helmi kalustemaali, sävynä TVT V470.  Eikä kuulkaa harmita yhtään, että menin maalaamaan. Aikansa kutakin. Vai mitä tuumaat?