Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielen päällä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielen päällä. Näytä kaikki tekstit

12.12.2016

Luukku 12 / Tee se!



Joulu tulla jolkottaa. Tänään jaan muutaman jouluisen linkkivinkin. Jos olet hieman surkeamman puoleinen kokki, kuten minä. Ajatus herkkuja notkuvasta joulupöydästä saattaa hiostaa. Tilannetta ei auta sekään, jos on enemmän tai vähemmän kasvissyöjä. Mutta se mikä auttaa on PS Olen vegaanin 100% kasvipohjainen YouTube-kanava. Hauskoja videoita ja herkullisia ohjeita. Ei haittaa vaikka olisit lihalover, kurkkaa ja kokeile tästä.

Jälkiruaksi kehoitan ottamaan palan Tiinan joulukalenteria. Se on makea ja sitä jaksaa monta palaa. Ja kun tämä sivusto on ahmittu kitusiin, on hyvä vetäytyä sohvalle ihastelemaan aina yhtä upeita pienen mustan mökin kuvia. Yllä pari taidonnäytettä blogin kuvista.

Kun tämä kaikki on tehty ja mieli on hyvä. Voi miettiä voisinko itse tuottaa jollekin hyvää mieltä? On myös heitä, joille joulu ei ole helppoa aikaa. Tähän vuodenaikaan liittyy paljon toiveita ja haaveita, joita ei välttämättä ole helppo tavoittaa. Olet sitten yksityishenkilö tai yrittäjä, mieti voisitko sinä auttaa jotain tuntematonta henkilöä? Voisitko luovuttaa omistasi toiselle? Voisitko itse jättää jotain ostamatta, onko sinulla jo tarpeksi? Jos vastaus on edes pienissä määrin kyllä. Tee se!



Ps. #3xjoulukalenterin tyyliin tänään vinkkejä myös Nuapurissa ja Pilkkeitä -blogissa.




2.8.2016

Talo nousee





Vielä ei pääse kurkkimaan talon ikkunoista, mutta muoveista jo kylläkin. Pensselin karvoissa on pelkkää ilmaa, mutta pian jo tujumpaa tavaraa. Talo alkaa muotoutua,  koti se ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan ole. Mutta sanoisinko, että vahvasti alkaa nousemaan tunne, että hommat etenee.




 

4.6.2016








Viime viikonloppuna mietimme ystävien kanssa, että mitä kukakin hakee seuraamiltaan blogeilta. Toisille teksti on pääruoka ja kuvat jälkkäri. Toisille taas toisinpäin. Itse en millään jaksa lukea pitkiä kirjoituksia. Informaatiotulva on nykyään niin valtava, että jo muutama kappale saa aivot hyytymään. Jos teksti näyttää alkuunsakin jo liian pitkältä, en edes aloita lukemista.

Että niinhän se on, kaikki hakee eri asioita. Toinen juttu onkin sitten se tekstien ja kuvien tulkitseminen, nekin tuupataan kokea ihan erilailla. Viestintä on kuin rikkinäinen puhelin, se muuttuu matkalla moneen kertaan, lukijasta riippuen. Voisi siis summata: Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. -Wiion laki-






20.2.2016

Talotoimittaja päätetty





Niin se nyt on, että talotoimittaja on nyt päätetty. Itseasiassa kättäpäälle lyötiin jo reippaasti ennen vuoden vaihdetta. Muutamaa eri toimittajaa mietimme ja loppukädessä päädyimme Kastelliin.
Alkuun meillä oli Kastellista kuva, että he toimittavat vain omia pakettiratkaisujaan, eikä muutoksia ole juuri mahdollista tehdä. No sehän ei sitten ihan ollutkaan niin.

Valitsimme Kastellin talokirjasta meille sopivan kokoisen talon ja kumitimme kaiken mitä sen sisältä löytyy. Teimme itse suunnitelmat talon pohjasta, jonka jälkeen Kastellin arkkitehti piirsi ne virallisiksi piirustuksiksi. Myös talon ulkoasu muuttui hyvin erinäköiseksi. Joten tällä kertaa ensivaikutelma ei todellakaan pitänyt paikkaansa.

Talostamme tulee ulkoa musta, ilmeeltään hyvin pelkistetty harjakattoinen 120 neliöinen talo. Pohjasta teimme valehtelematta varmaan kymmeniä erilaisia versioita. Juuri kun luulimme, että nyt on päästy lopulliseen ratkaisuun, pohja meni aina syytä tai toisesta uusiksi. Kyllä siinä muutama millimetripaperi suttaantui matkan varrella. Kompromissejakin tilankäytössä jouduttiin tekemään - kappasta vaan!


Kunhan lopulliset piirrustukset saapuvat, niin vilauttelen niitäkin. Siihen saakka tyydyttäköön näihin Instagram -otoksiin. 




12.11.2015

Aarteita pukinkonttiin Joulumarkkinoilta




Nyt on kuulkaas niin, että minä kerään tauluni ja koruni nyssäkkään ja kuljetan ne myyntiin Parolan aseman Joulumarkkinoille 28.11 klo 11-16. 

Tule sinäkin mukaan haistelemaan joulutunnelmaa ja hankkimaan aarteita pukinkonttiin.

 Lauantaina vanhalle asemalle kokoontuu myymään monet sisustusbloggaajat, käsillätekijät ja -taitajat ihania tuotoksiaan. Luvassa myös popup-kahvila herkkuineen.

Paikalle on ilmainen sisäänpääsy, parkkipaikkoja löytyy pihasta ja lähettyviltä sekä taajamajunat tuovat kätevästi asemalle välillä Tampere-Helsinki, myös 3-valtatien liittymä on vain 500 metrin päässä, eli myös bussilla pääsee aivan viereen.


Minä en malta odottaa. Nähdäänhän asemalla! 


Mukana myymässä ovat seuraavat taiturit

1 kertaa 2 / Pieni talo helsingissä http://1kertaa2.com/
Kaikki mitä rakastin http://eevakolu.fi/
Popper Design http://popper.fi/
RK Design / Weekday carnival http://rkdesign.bigcartel.com/
Sekä pop-up-kahvila palvelee mukana myös

 

17.8.2015

Myyty on




Uusille sisustusjuonille ei ole ollut tarvetta viime aikoina. Tulevaisuudessa ehkä sitäkin enemmän. Tämä koti on nimittäin nyt myyty. Ensi vuonna aloitamme eräänlaisen avioliittoleirin - rakentamisen. Uuteen väliaikaiskotiin muutto jännittää tämän talon tyttöjä. Lasta mietityttää mahtuuko takapihan keinu kerrostalon parvekkeelle ja äitiä mietityttää - no koko kerrostaloasuminen. Tuleva vuokra-asunto ei niin sanotusti ole unelmien täyttymys, mutta kotihan on siellä missä muukin perhe, joten eiköhän siitäkin sopiva soppi hetkeksi saada. 

Tässä kodissa on ollut hyvä asua. Ihanat muistot jää ja satapäin kuvia, kiitos blogin. Nyt kuitenkin jännityksellä uutta päin.   

Jatkossa blogissa ratkotaan siis mm. tilapäisasumisen haasteita ja varmasti myös rakennellaan pilvilinnoja rakentamisen saralla. Nyt pakkaamaan!




8.7.2015

Eiooomitääntekemistä






Sitä virttä on kuulunut lomalla vähemmän kuin oletin. Kaikki oljenkorretkin on vielä käyttämättä ja monta kaveria läpi kilauttamatta. Tulevat sadepäivät saattaa kyllä pistää linjat kuumiksi. Eilen leikittiin pyykkipojilla. Niistä muotoiltiin eläimiä, piilotettiin olohuoneeseen ja kilpailtiin kumpi saa useamman pyykkipojan kiinni naamaansa - siinäpä laji jossa vanhuudesta on hyötyä!





16.11.2014

Kesällä



















Sunnuntain ratoksi muutama puhelimen ja kameran räpsy menneeltä kesältä. Mökkeilyä, lenkkimaisemia, juhlia, retkiä, herkkuja,  ystäviä ja hellettä. Tovin saa odotella taas uintikelejä.





6.11.2014

Kuumat unet








Kelit viilenee ja illat pimenee. Pimeyttä vastaan on hamstrattu kierrätyskeskuksesta uusia kynttilänjalkoja. Vaikka just kyseiseen puljuun astuessani sanelin päässä itselleni ehtoja: ei sitten yhtäkään kynttilänjalkaa! Ostin 4. Edellisetkään mahdu mihinkään säilöön. 

Meillä on huonot sähköpatterit ja herkästi paleleva emäntä. Eräs joulu sain isännältä joululahjaksi lämpöhuovan, sellaisen verkkovirralla toimivan. Se lakanan alle, lämmöt täpöille ja on muuten lämpöiset unet. Ellei sitten unohda peijakasta koko yöksi päälle, siitä seuraa nimittäin turhan kosteat unet. Summa summarum, hyvä lahja, parempi kuin se ensimmäinen joululahja minkä mieheltäni sain: jatkojohto. Kyllä siinä mies tosissaan yritti tehdä vaikutusta uuteen tyttöystävään.





21.10.2014

Aikaisempaa tuotantoa









Mitähän se on lukioikäisen Katjan päässä liikkunut kun on lähtenyt jäljentämään Marc Chagallin punaista juutalaista öljyväreillään. Kyllähän tuon nyt samaksi kaveriksi tunnistaa. Onpa ollut kuulkaa Saarijärven kansakoulullakin näytteillä, ja äitikin sitä armosta piti seinällä jonkun tovin. 
Ylä-asteella taiteilin romantiikan nälissäni etelänmaan kuvia, ja ramppasin piirtämässä alastomia ihmisiä alastonmallin piirrustuskurssilla. Näiden kahden viimeisen taulun teosta ei ole mitään muistikuvaa, mutta äiti väittää kivenkovaa, että olen ne ala-asteella tehnyt. Puita. Kyllä on ollut kova mielikuvitus jo silloin.