Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

10.12.2017

Luukku 10 / Arvonta, Sisustus Hattara







Tiedättekö (varmaan tiedätte) välillä on kertakaikkisen haastavaa lähteä kaupoille. Muistaa lompakko, ostoslista, puhelin, avaimet, jaksaa väenpaljous ja mahdollisesti seurassa kauppareissun päättymistä kärsimättömästi odottava lapsi. Kaiken tämänkin vuoksi on ollut ihanaa päästä välillä tekemään kivoja sisustusostoksia sisustuskutsuille. Sisustus Hattaran Senja Saartoala kiertää ympäri pitäjiä ja järjestää kutsuja niitä haluaville. Valikoimaa voisi kutsua herkulliseksi ja tuotteita löytyy monen paksuisille lompakoille.

Piakkoin avautuu myös Sisustus Hattaran nettikauppa. Kunnes niin käy, voi tuotteita tilata esimerkiksi Hattaran Instagramin kautta. Jouluun kuuluu lahjat, joten tänään luukusta avautuu mahdollisuus voittaa itselleen iso puinen leikkuulauta (koko n. 45x25), tiskiharja, tiskirätti ja kaunis viininpunainen pellavapyyhe. Ja koska jaettu ilo on paras ilo, voit voittaa samanlaisen paketin vielä ystävällesikin!

Kilpailuun voit osallistua minun Instagram-tililläni, joten sinne hop>>


Arvonta päättyy  15.12. Onnea matkaan!





6.12.2017

Arvonta / Kauniste









Vielä ei ole paljoa tuiskuttanut, näissä kuvissa kylläkin. Harvoin voi tuiskusta sanoa, että se on pehmoinen, lämpöinen ja mukava vasten paljasta kaulaa. Minä rakastan huiveja, vaikea on nähdä että mitään takkia voisi pukea ilman sellaista. Mikään ei ole niin kurjan tuntuista, kuin kylmä ilma joka hiipii sisään kauluksesta.

Kun Kaunisteelta otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin haluaisinko arpoa lukijoilleni jotain joulun alla, olin mielelläni mukana. Kauniste on suomalainen yritys, jonka ihastuttavien kuosien takana on lahjakkaita pohjoismaalaisia nuoria. Nyt yritys on laajentanut myös Japaniin, enkä ihmettele. Heidän leikkisät, värikkäät ja hyvälaatuiset tuotteensa viehättävät varmasti myös siellä päin palloa. 


Voisin kuvailla omaa tyyliäni ja persoonaani leikkisän korrektiksi, on hyvä pitää pilkettä silmäkulmassa ja hullutella välillä iloisilla kuoseilla sekä väreillä ja sitten taas palata turvallisesti mustaan. Kaunisteen tuotteet ovat mielestäni aina ihana piristysruiske, niin sisustuksessa kuin vaatetuksessa. 

Näin itsenäisyyspäivänä on siis iloni laittaa pystyyn arvonta sinivalkoisesta Tuisku-huivista. Huivin strategisiin mittoihin ja materiaaliin voit tustustua täällä. Arvontaan voit osallistua Instagram -tililläni, lisärvan saat jättämällä kommentin tämän postauksen viestikenttään. Arvonta alkaa tänään 6.12. ja päättyy maanantaina 11.12.




Kaupallinen yhteistyö
Kuvat: Melina Matikka

Arvonta on päättynyt. Huivin voitti Roosa Kesänheimo, onnea!

1.12.2017

Luukku 1. Arvonta






Jo useanpana vuonna on minulla ollut tapana tehdä blogiin joulukalenteri, joko yksin tai niin kuin viime vuonna, yhdessä muiden kanssa. Tämä vuosi ei tee poikkeusta tähän perinteeseen. Edellisten vuosien kalentereita voit kurkata blogistani joulu ja joulukalenteri -tagien alta.

Tänä vuonna kalenteri toteutetaan Talosanomia Jennin, Pilkkeitä Piian ja Marulla blogin Marun kanssa. Kalenteria voit seurata niin blogin, kuin Instankin kautta. 

Ensimmäisen luukun myötä starttaa jouluisen sisustuspaketin arvonta jossa voit voittaa itsellesi Finarten Aitta puuvillaviltin koossa 200 x 260 ja tyynynpäällisen koossa 50 x 50, kolme kappaletta Havi`sin kynttilöitä ja pari pakettia serviettejä, kolme Riike Designin käsintehtyä  tähtikoristetta, Kaunisteen kauniit keittiöpyyhkeet, Sisustus Hattaralta mustan kynttelikön sekä 8 kappaleen setin Rilla Tervosen joulukortteja. 

Arvontaan voit osallistua meidän jokaisen instragram-tilien kautta. Lisäohjeita löydät kunkin tililtä @projektila @piijas @maruhautala @jenni_talosanomat. 

Arvonta päättyy 6.12.2017.


4.3.2016

Kiinnostaako raksa, huvittaako remppa? Arvonta.




EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT ja voittajille on ilmoitettu.
Liput lähtivät Meiju Vihermäelle ja Ulla-Maija Aartolalle, onnea!

Rakentaminen, remontoiminen, sisustaminen ja piha siinä useampikin aihe jonka ympärillä itse tulen pyörimään tiiviisti tulevana vuonna. Rakennusmessuille on päästävä, se on nimittäin muutamakin askarruttava asia tässä projektissa vielä. 

Onko sinulla meneillää jotain mihin itse kaipaisit messuilta inspiraatiota tai apua? Mikä sinua kiinnostaisi Rakennusmessuilla? Vastaappa alle, niin arpasen kaksi kahden hengen lippupakettia Jyväskylässä 18.-20.3. järjestettäville messuille.
Aikaa osallistumiseen on 10.3. saakka. Voittajan ilmoitan 11.3, joten jätäthän kommenttiin myös sähköpostiosoitteen josta tavoitan sinut. 


 


7.12.2015

Arvonnan voittajat


Kaunisteen ihanat keittiöpyyhkeet voittivat: Marlee /Kättein jälet, sikurina ja Vilja@muotoseikka, olen laittanut voittajille sähköpostia. Kiitos arvontaan osallistuneille <3.





29.11.2015

Arvonta









Vielä viikolla harmittelin, että noinkohan kerkeän hyppäämään lainkaan joulun tunnelmointiin mukaan, kun elämä on tällä hetkellä kovin kiireistä. Mutta tämä viikonloppu osoitti ihan toista. Nyt on ensimmäiset joulumarkkinat vietetty. Kööpenhaminan matka joulutoreineen kolkuttelee jo ovella ja muutama joulukoristekin on löytänyt tiensä hyllyyn.

Tänään paisteltiin tyttösen kanssa pieni erä pipareita ja hörpättiin kupilliset glögiä Kaunisteen lähettämistä apina-mukeista. Kaunisteelta on näiden vekkuleiden mukien lisäksi tullut paljon muutakin kivaa mallistoon. Yksi niistä on kuvissa näkyvä 2016 kalenteri-keittiöpyyhe. Marika Maijalan suunnittelemaa pyyhettä löytyy kahdessa sävyssä. Joululahjan lisäksi se olisi mielestäni hauska tuliainen vaikka vuonna 2016 syntyvälle vauvalle. 

Kerropa kumpi vuosipyyhkeen sävyistä miellyttää silmääsi enemmän ja me Kaunisteen kanssa arvomme kolmelle teistä pyyhkeet. Osallistumisaikaa on tästä päivästä aina 6.12. keskiyölle saakka. Jätä viestiin sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut voiton osuessa kohdalle. 

Lisää tietoa ja inspiroivia kuvia löydät Kaunisteen Facebookista sekä instagramista @Kauniste_finland


*Blogiyhteistyö


10.8.2015

Kaunisteen tyynynpäälliset voittivat





Näiden muutaman toisiinsa liittymättömän kuvan kera ilmoitan, että Kaunisteiden uudet omistajat on nyt tiedossa. Konfetin lähetän Irmastiinalle Ruusukumpuun ja Perhoset minttumaiselle. Laittakaahan minulle sähköpostilla osoitteenne tulemaan niin pistän paketit postiin. Mukavaa alkanutta viikkoa!





26.7.2015

Voita Kaunistetta kotiisi








Kauniste muisti kesäkemulaisia upeilla tyynynpäällisillä ja koska jaettu ilo on paras ilo, lähettäisin mieluusti päällisen myös kahdelle teistä. Jaa kommenttikentässä kesän paras muistosi ja kerro lisäksi kumman tyynynpäällisistä toivoisit kotiasi kaunistamaan, Konfetin vai Perhosia, niin voit voittaa sen omaksesi. Liitäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi josta tavoitan sinut voiton sattuessa kohdalle. Osallistumisaikaa on 9.8. saakka, jolloin palkitsen kaksi tarinansa lähettäjää Kaunisteella. 

Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.






28.2.2015

Arvonnan voittaja




1000 pistettä kirja on nyt arvottu ja Salvador Dali kavereineen lähtee matkaamaan Mari L:än luokse, onnea! Olen Mari laittanut sinulle sähköpostia. Jos joku mielii kirjaa itselleen, niin ainakin Suomalaisesta löytyy ja tuon kauniin vieressä olevan printin voit tulostaa itsellesi ilmaiseksi TÄÄLTÄ.





17.2.2015

1000 pistettä





Käsi pystyyn ken tykkäsi pienenä tehdä pisteestä pisteeseen kuvia? No nyt niitä on aikuisillekin. Thomas Pavitten kirjassa on 20 maailmankuulua muotokuvaa pisteillä piirrettäväksi. Hetihän se oli käytävä hakemassa yksi itselle ja yksi ystävälle, eli jollekin teistä! Kirjan kuvat on sen verran isoja, että mieluisimmasta voi kehystää itselleen vaikka taulun.

Olet mukana arvonnassa, jättämällä terveisesi ja yhteystietosi kommenttikenttään. Tee se kuitenkin tiistaihin 24.2. mennessä, sillä silloin arvonta päättyy. 





11.12.2014

Luukku 11 / 24 ARVONTA




Oletko käynyt kurkkaamassa Maker`s Marketin valikoimaa näin joulun alla? Sinne on tullut hirmuisesti uusia kivoja tuotteita myyntiin. Minäkin lisäsin kauppaan juuri pari taulua ja ne odottavat innokkaasti nyt uutta kotia. Kurkkaappa tuonne Marketin puolelle ja erityisesti minun koruvalikoimaan. Valkkaa sieltä mieluisin koru ja kerro se kommenttikentässä, kera yhteystietosi (esim. sähköposti), niin saattaa olla että joulunpyhinä killuu kaulassasi uusi koru!

Aikaa osallistua 16.12. saakka!

EDIT: Huom! Voit valita vain minun koruvalikoimasta.





5.12.2014

ARVONTA Luukku 5 / 24






Insjöltä kysyivät haluanko testata heidän laukkujaan, vastasin että mikäpä nottei kun tarvekin oli. Eilen nimittäin pakkasin kimpsuni kassiin sekä Insjöhön ja lensin koneella Kööpenhaminaan.  Aika käteviä nämä pussit niin matkalla kuin arjessakin. Minulla suurin tarve tällaisiin organisoijiin on matkustaessa, arjessa nyt vielä sietää pientä sekasortoa, mutta että matkalla...siinä katkeaa kamelin selkä. Normaalisti minulla on matkoilla omat pussit meikeille, hiustuotteille ja muulle pikkusälälle eli 3 eri pussia. Nyt mahtui kaikki samaan kassiin. Iso peukku!

Kerroppa millaisessa tilanteessa sinä kaipaisit eniten tuon pienen keltaisen avustajan tukea ja voit voittaa sen itsellesi!

Aikaa osallistua 12.12. saakka.

Insjö bagInbag laukut on suunniteltu helpottamaan elämän pienissä ärsytyksissä. Me autamme järjestämään käsilaukkujen tärkeät, jokapäiväiset esineet ja löytämään ne nopeasti. Insjö laukkua käyttämällä myös käsilaukkujen vaihtaminen on helppoa, kaikki oleellinen seuraa mukana etkä enää ikinä unohda mitään toiseen käsilaukkuun!




28.6.2014

Arvonnan voittaja



Kyllä jo niin suunnittelin, että pistän kaikille arvontaan osallistuneille korut tulemaan, niin ihania kommentteja ja ideoita teillä oli! Yhden onnekkaan sijaan lähetän korut kolmelle: Reeta Marjukalle, Sort of pinkkiin ja Tuulivoimaan Onnea!!

Jos en saa voittajiin yhteyttä viikon kuluessa, arpasen uudestaan.




16.6.2014

DIY korut + Arvonta








Mitäpä sitä aikuiset naiset muuta lauantaina tekisivät kun pyörittelisivät muovailumassaa. Siinä jäi mukana olleet lapset kakkoseksi kun pöydän ympärillä olleet täysi-ikäiset pääsivät käsiksi massoihin. Tuli korua jos jonkinlaista, kahvia kului ja nauru helisi. Olipa mukavaa. Ennen iltaa kävin hakemassa mm. ohutta mustaa putkea (jonka spray maalasin kupariseksi), o-renkaita ja puserruskaksoiskartioita parissa koossa ja parit puserrustukiholkit. Peruskamaa.






Tiedättekö sen leikin missä pöydälle asetellaan muutama tavara, sitten pelaajat laittavat silmät kiinni ja yksi poistaa pöydältä esineen tai kaksi. Kun avataan silmät yritetään muistaa mitä on poistettu? Tässä ylemmässä kuvassa pelattiin just sitä. 



 


Niin kuin viimeksikin Fimoillessa, lähetän yhden korun eteenpäin. Tällä kertaa teen korun juuri sinun toiveidesi mukaan. Kerro kommenttikentässä jokin postaustoive minulle ja millaisen killuttimen tai korvikset haluaisit, niin voipi olla, että saat mitä tilaat. Muistathan jättää sähköpostiosoitteen mistä tavoitan voiton sattuessa kohdalle. Osallistumisaika alkaa nyte ja päättyy 26.6.