Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

24.5.2018

Sananen saunasta










Tovi sitten kyselin Instagramissa toiveita postauksista, kodari, suihku ja sauna sai yhtenä monista eniten toiveita. Joten tässäpä nyt hieman niistä.

Saunastamme löytyy jos jonkinlaista suunnitelmaa ja piirrustusta. Yksi kuitenkin oli varma alusta saakka, halusimme haapalauteet. Aikamme kun pyörittelimme lauteiden kokoa ja muotoa, päädyimme hyvin simppeliin malliin ja loppumetreillä suunnittelemamme pystylaudoitus vaihtui vaakalaudoitukseksi. Tykkään erityisesti siitä, että kaikki kulmat ovat jiirissä siistitisti ja seinien vaakalaudoitus jatkuu kauniisti lauteisiin. Ensimmäisestä askelmasta tehtiin liikuteltava, jotta alle mahtuu siivoamispuuhiin.

Kaikki puupinnat käsittelin Supi saunavahalla siten, että laitoin ensin yhden kerroksen väritöntä ja päälle vielä kerroksen valkoista. Pelkkä väritön vaha kellastutti pintaa ja pelkällä valkoisella olisi tullut liian valkoinen pinta. Näiden kahden kombo osoittautui oikein passeliksi.

Kiukaaksi tilattiin Hehkun Atlas, erillisellä ohjauskeskuksella. Kodarin puolen hanan ja altaan tilasimme rakennusaikaan Saksasta, siitä voit lukea lisää tästä postauksesta. Kodarin, sekä keittiön hanasta puuttuu apk-venttiilit ja saankin usein kyselyjä kuinka olemme ratkaisseet veden tulon pesukoneille. Niin kodarista, kuin keittiöstäkin löytyy altaan oikealta puolelta pieni pyöreä "kosketusnappi" (Damixan elektroninen astianpesukoneventtiili), jota painamalla saa veden auki pesukoneille joko kolmeksi tai 12 tunniksi, jonka jälkeen hana sulkeutuu automaattisesti. Käytössä tuote on ollut aivan loistava, suosittelen!





4.12.2016

Mikä laatta suihkuun?


Blogiyhteistyö



Muistatteko ensimmäiset kuvat saunasta ja suihkustamme ? Tilanne on hieman elänyt, niin kuin rakennusprojekteissa tuppaa tapahtumaan. Musta seinä on jäänyt pois ja laatat ovat vaihtuneet toisiin. Myöskään suihkut eivät tule mustalla. Valitsimme suihkun seinään 60x60cm kokoiset harmaat Betongreys Cold Uno -laatat, Hafan Complete Cquare suihkut, Hehku Atlas kiukaan ja seinä wc:n paikalliselta yrittäjältä Laatta Leevistä. Hyvän palvelun lisäksi on mieluisaa, että voin omalta pieneltä osaltani tukea paikallista yrittäjyyttä. Varsinkin suihkuja mietimme pitkään ja hartaasti. Tässä Hafan mallissa minua miellytti sen kulmikkuus ja se, että käsisuihku oli todella siro ja sen letku tasainen.









Täytyy sanoa, että kaupan valikoima on kyllä huikea. Ei ole kumma, että meidän alkupeäinen suunnitelma 15x15cm kokoisesta valkoisesta laatasta vaihtui aika rivakkaasti toiseen. Itse olen maltillinen pysyvien sisustusvalintojen kanssa, joten pää oli pidettävä kylmänä laattojen seassa kulkiessa. Nyt tehdyt valinnat tuntuvat mieluisilta, kunhan pääsemme asennuspuuhiin niin vilautan teille lisää. En malta odottaa.

Jos remppa tai raksa on sinulla ajankohtainen, niin suosittelen, että kurkkaa Laatta Leevin verkkokauppa, he toimittavat tilaukset koko Suomeen.


Kollaasin tuotteiden kuvat:
Laatta
Suihku
Kiuas
Naulakko
Kylpytakit


7.7.2016

Kylpyhuoneen ja saunan suunnitelmia






Raksalla ollaan nyt siinä vaiheessa, että ensi viikolla saapuu talonrakentajat. Sillä välin, kun ammattilaiset pistävät tikkua ristiin, on hyvinkin aikaa suunnitella sisätiloja. Tässä luonnoksia tulevasta kylpyhuoneesta ja saunasta, Kuvat on piirtänyt taitava ystäväni Rilla Tervonen. Hänen sanojen mukaan kaakeloija ei ole ollut kovin tarkka hommassaan ja alimmasta lauteestakin puuttuu toinen jalka, mutta minulle nämä antavat jo hyvin osviittaa siitä millainen lopputulos voisi olla.

Kaakeleiksi olemme ajatelleet mattavalkoisia perus 15x15 laattoja ja sauman väriksi valkoista. Lattiamateriaalin valinta on hieman vielä vaiheessa, mutta se tulee todennäköisesti olemaan kuvan mukainen mikrosementti tai jokin muu vastaava. Toinen vaihtoehto on laittaa lattia isolla betonimaisella laatalla. 

Saunaan haapalauteet ja musta seinä sormipanelilla. Hanat on vielä hävöksissä, mutta eiköhän nekin vielä löydy.