Näytetään tekstit, joissa on tunniste suosittelen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suosittelen. Näytä kaikki tekstit
17.4.2017
Kunnes toisin marjastetaan
Tilasimme kettiömme kodinkoneet ja kodarin pesukoneet Virosta eKodinkoneesta. Tilauksen saapumisessa kesti aikansa, mutta kun tavarat viimein saapuivat, oli kaikki kuten piti ja jokainen kone soljahti helposti sille varattuun koloseen. Samaa kamaa olisi saanut keittiön toimittajaltammekin, mutta tarkanmarkan rakentajat venyttivät penniä tilaamalla ulkomailta.
Keittiössämme ei suoranaisesti ole isosti seinätilaa, joten siitä syystä, ja laiskoista marjastajan taidoista johtuen otimme korkean jääkaapin kaveriksi matalan pikkupakastimen. Kunhan koittaa se aika, että tarvitaan lisää pakastustilaa, hommataan varastoon arkkupakastin sitä varten. Valkoinen liesi on ollut käytössä erittäin helppo pitää puhtaana, eikä sen harmahtava sävy pomppaa juurikaan silmään valkoisesta tasosta. Ainakaan niin paljoa, mitä musta liesi tekisi.
Saarekkeen toisella puolella on vetolaatikoita sekä uuni ja toisella kaapistoa erinäistä kippoa ja kuppia varten. Seinän maalasimme samalla maalisävyllä, mitä ovistakin löytyy. Siinä kuitenkin sävy näyttää useasti hieman tummemmalta, koska se jää aavistuksen varjoon.
Kuten viimeksi tuli todettua, on uusi keittiönpöytä vielä hakusessa. Toiveissa olisi ehkä joku vaaleasta puusta tehty yksilö.
Jos sinulla on keittiönkoneet hakusessa, niin tässä vinkkilista meidän koneista:
Bosch PIF672FB1E (Induktioliesi)
Bosch HBG673CB1S (Uuni)
Bosch GUD15A55 (Pakastin)
Bosch KIR81VF30 (Jääkaappi)
Bosch BFL634GB1 (Mikro)
Bosch SMV 53N90EU (Astianpesukone)
20.5.2015
Hirvestä nuppiin
Lauantain blogikirpparille aion raahata mm. kaikki kuvassa näkyvät. On hirveä ja nuppia ja kaikkea siltä väliltä. Naisten ja lasten vaatteita tulee myös läjä. Lisäksi kaappaan mukaan korujani. Lisää kuvia niistä löytyy Maker´s Marketin puolelta. Siellä korut on merkattu myydyksi, koska otan kaikki loput mukaani kirpparille ja lisäilen Markettiin sitten sen mitä jää yli, Mukaani otan myös pari uutta mallia.
Lauantaina nähdään, eikös joo?
11.5.2015
Blogikirppis Jyväskylässä 23.5.2015
No siinäpä se tärkein tärähtikin jo! Lauantaina 23.5. kello 10-14 järjestetään Jyväskylässä blogikirppis veturintalleilla. Otappa toveri mukaan ja tule ostoksille. Mukana on monta mukavaa bloggaajaa:
anni maria - www.restrictedfashion.blog spot.fi
big mama´s - www.lolajaleia.blogspot.fi
casa volmari - www.casavolmari.blogspot.f i
elämää pohjolassa - www.elamaapohjolassa.blogs pot.fi
hannamaria - www.hannamariav.com
hetkiä - www.hetkia.indiedays.com
kasvukipuja - www.blogit.kaksplus.fi/ kasvukipuja
kia karin - www.ellit.fi/ muoti-ja-kauneus/kia-karin
minishow - www.mamalife.fi/minishow
pieces of miracles - www.mamalife.fi/ piecesofmiracles
piipadoo - www.piipadoo.blogspot.fi
projektila - www.projektila.blogspot.fi
pisara - www.pisarablogi.com
sisustuskärpänen - www.sisustuskarpanen.com
taloluck - www.taloluck.com/blogiblog
tunne tilat - www.tunnetilatblogi.blogsp ot.fi
big mama´s - www.lolajaleia.blogspot.fi
casa volmari - www.casavolmari.blogspot.f
elämää pohjolassa - www.elamaapohjolassa.blogs
hannamaria - www.hannamariav.com
hetkiä - www.hetkia.indiedays.com
kasvukipuja - www.blogit.kaksplus.fi/
kia karin - www.ellit.fi/
minishow - www.mamalife.fi/minishow
pieces of miracles - www.mamalife.fi/
piipadoo - www.piipadoo.blogspot.fi
projektila - www.projektila.blogspot.fi
pisara - www.pisarablogi.com
sisustuskärpänen - www.sisustuskarpanen.com
taloluck - www.taloluck.com/blogiblog
tunne tilat - www.tunnetilatblogi.blogsp
Kannattaa painaa peukulla tapahtuman facebook sivuja TÄÄLLÄ, näin saat tietoa mm. myyntiin tulevista tuotteista.
Samana päivänä veturintalleilla järjestetään Taidetyöpajan, Siperian ja nuorisopalveluiden hyväntekeväisyysfestarit, joiden puitteissa on tiedossa myöskin kirppistelyä.
Lähdenkin nyt samalta istumalta kaappeja ruoppaamaan.
7.2.2015
Blogin tallentaminen
Oletko milloin viimeksi tallentanut blogisi? Minä muistaakseni yhden kerran koko blogihistoriani aikana. Välillä asia vähän hikoiluttaa, olisihan se sääli jos kaikki tussahtaisi taivaan tuuliin. Otinpa itseäni niskasta kiinni ja pistin vihdoin turinat talteen. Tässä helpot ohjeet kuinka toimia:
1. Mene blogin hallintapaneeliin ja valitse asetukset ja sieltä kohta muu
2.Valitse blogityökaluista kohta Tuo blogi -Vie blogi ja siitä Vie blogi
3. Valitse avautuneesta ikkunasta Lataa blogi
4. Seuraavaksi tietokoneesi kysyy avataanko tiedosto vai tallennetaanko, paina tallenna. Todennäköisesti tiedosto päätyy koneellasi lataukset kansioon. Sieltä voit siirtää varmuuskopion esim. tikullesi
Jos blogi nyt sitten jossain vaiheessa häviää, niin saat sen takaisin menemällä samaiseen Tuo blogi - Vie blogi, kohtaan ja klikkaamalla Tuo blogi. Lataa blogisi varmuuskopio tietokoneeltasi / tikultasi ja tättärää, kaikki on taas hyvin bloggaajalla. Sama systeemi toimii myös jos aloitat esim uuden blogin ja haluat siirtää vanhat jutut sinne.
Turvallista lauantaita!
12.10.2014
Uusia koruja kauppaan
Kyllä meinaa syksy kangistaa tämän emännän aivot totaalisesti. Vaikka ulkona on oikein nättiä, on sisällä sotkua ja päässä vähäsenlaisesti aloituskykyä mihinkään.
No mutta, uusia koruja olen kuitenkin saanut tehtyä kauppaan. Mää ainakin niin kovin tykkään näistä, niin kuin äidit aina lapsistaan! Toivottavasti tekin. Pian myyntiin putkahtaa syksyn piristeeksi myös tauluja.
15.9.2014
![]() |
| Kuvat lainattu Maker`s Marketista |
Viikonloppuna tuli pyörähdettyä Helsingissä, tarkemmin sanottuna Pasilassa. Jyväskylästä matkasin Helsinkiin bussilla, vähän siinä meinasi naaman kanssa mennä mutruun muukin paikka, kun linjurikuski ilmoitti 5 km jälkeen, että se on sitten vessan säiliö täynnä. Tuli sellainen olis pitänyt -fiilis siinä kohtaa. Siihen ne olis pitänyt -fiilikset sitten loppuivat onneksi siltä reissulta. Mukavaa oli, toivottavasti teilläkin!
Muutamia koruja jäi vielä myymättä, lisään ne muun kirppistavaran kanssa tuonne aikaisemmin vinkkaamaani Maker`s Markettiin. Maker`s Markettihan on taitavan Tarun luoma kauppapaikka käsitöiden ja kierrätyksen ystäville. Niin minä kuin moni muukin käsillätekijä tekee tekemisen ilosta. Silloin tällöin tuotosta tahtoo tulla yli omien tarpeiden. Tykkään myös kierrellä kirppareilla sekä huutokaupoissa - pientä sisustustavaraa tulee ja menee. Minä olen sitä mieltä, että omistamieni tavaroiden ja vaatteiden ei tarvitse aina olla uutta, kiiltävää ja kallista merkkiä - ollakseen hyviä ja tarkoituksenmukaisia. Iso peukku siis kierrätykselle ja tuunaukselle.
12.9.2014
Sisustusbloggaajien kirppis & myyjäiset
Huomenna on Pasilan veturitalleilla sisustusbloggaajien kirppis ja myyjäiset klo 10-16. Tervetuloa moikkaamaan minua paikalle. Mukanani on sisustuskamaa, vaatetta ja tekemiäni koruja sekä tauluja (kuvia näistä mm. Instagramissa). Suosittelen tulemaan paikalle julkisilla, näin säästät hermojen menetyksen jo parkkipaikalla, käteinen kolikkoina ja pieninä seteleinä on varmasti myös fiksu veto. Nähdään huomenna!
pssst: tänään ilmoille pärähtää myös uusi itse tehdyn ja kierrätyksen kauppapaikka Maker`s Market. Kerron palvelusta myöhemmin vielä lisää. Nyt tyydyn vain toteamaan, että Hurraaa ja mahtavaa olla mukana!!
pssst: tänään ilmoille pärähtää myös uusi itse tehdyn ja kierrätyksen kauppapaikka Maker`s Market. Kerron palvelusta myöhemmin vielä lisää. Nyt tyydyn vain toteamaan, että Hurraaa ja mahtavaa olla mukana!!
10.8.2014
30.6.2014
Blogikirppis JKL
Neljä pölyistä ja lian pinttymää lasia löytyi eräästä romulasisaavista. Kovaa hinkkausta ihmesienellä ja lasikaverukset loistavat taas. Samoiten tuo vihreä maljakko on löytynyt aikoinaan hylättyjen romujen seasta. Nätti kun mikä, vaikka en yleensä niin vihreästä välitä. Valkoiseksi maalattu hylly on kirpputorilöytöjä. Viimeisimmältä kierrätyskeskusreissulta löytyi keskuksen saa ottaa läjästä pari Ristomatti Ratian palaset sarjan lomakelaatikkoa. Samanmoisella kehoituksella on vaaleansininen kynäteline kotiutunut. Kirppareita, kierrätyskeskuksia yms. kierrellässä saattaa välillä lykästää.
2.8.2014 lauantaina on Jyväskylässä blogikirppis, jossa on nyssäkkää myös meikäläisen nurkista. Myyntiin tulee ainakin fimo-koruja, jotain muuta itsetehtyä, lastenhuoneen sisustusesineitä sekä muuta sisustuskamaa. Jos et ole Jyväskylästä, niin suosittelen suunnittelemaan tulevan asuntomessumatkan tuolle viikonlopulle! Useampi kärpänen samalla iskulla..
Paikkana on 1930-luvin suojeluskohde Varikolla, Sorastajantie 1:ssä. Paikalle pääsee helposti autolla ja alueella on paljon parkkipaikkoja. Vieressä myös HopLop, jonne voit jättää asuntomessujen uuvuttaman miehen ja lapsen lepäämään.
Jos pelkkä ostelu ei riitä, voit tulla myös myymään paikalle omia tavaroitasi, pöytiä voi varata Hetkiä-blogin Katriinalta (varauksen voit tehdä sähköpostitse hetkiablogi@gmail.com). Pöytävuokra on 15 euroa.
Tavallisten kirppispöytien ja -tavaroiden lisäksi Blogikirppispäivänä
myydään kauppojen rekvisiittaa.
Myynnissä mm. vanhoja kalusteita, pöytiä, tuoleja, lamppuja, torsoja ja
mallinukkeja.
Blogikirppis Jyväskylän Facebook-sivuilta, löydät mukana olevat blogit ja tykkäämällä pysyt ajan tasalla tapahtuman suhteen!


3.4.2014
Lauantaina Helsingissä
on sisustusbloggaajien kirpputori. Siellä on takuulla monenlaista kivaa tarjolla. Eritoten suosittelen erään tuotteliaan ystävän taidonnäytteitä! On kuulkaa pipoa, lakkia, kassia sun muuta nättiä! Me päästiin lapsen kanssa jo apajille. Kun kerrankin sai ite valita, niin nyt kelpaa niin hyvin, että lakkia on pidettävä sisälläkin. Tuo kaunis pallonauha on myös samaisen emännän käsialaa. Samaan kuvaan mahtui vielä Metsolan printti ja keltaiset sisustustarrat. Aika hauskoja, vai mitä!
9.12.2013
Joulukalenteri, luukku 9, ARVONTA
Arvon kolme musta-harmaata Lapuan Kankureiden Hella keittiöpyyhettä uusiin koteihin. Printin on suunnitellut Polkka Jam. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.12., voittaja ilmoitetaan maanantaina 16.12.
Arvontaan voit osallistua kertomalla kommenttikentässä mikä on sinun lempituotteesi Lapuan Kankureiden mallistosta. Onnea matkaan!
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
7.12.2013
Joulukalenteri, luukku 7
(BLOGIYHTEISTYÖ) Olenhan minä Lapuan Kankureiden tuotteisiin
törmännyt ennenkin, mutta totisesti ihastuin vasta kun tutustuin
tämän lähes 100 vuotiaan yrityksen valikoimaan ja materiaaleihin kunnolla. Villaa, mohairia,
pellavaa, puuvillaa, kauniita printtejä sekä ajattomia kankaita. Sehän ei ole ihme
eikä mikään, jos näihin tuotteisiin ihastuu.
Kuten on
varmasti käynyt ilmi, en ole talvi-ihmisiä! Joten mikäänhän ei ole niin
houkuttelevaa kuin villahuovan sisään linnoittautuminen, kera lämpimän
kupposen. Nyt lentää ohuet torkkupeitot kaappiin ja kääriydyn
seuraavaksi 5 kuukaudeksi harlekiinikuosiin.
Mitäs sanot mustista Paanu-saunatuotteista 2, 4, 5? Minä sanon, i-ha-ni-a, Joulupukki huom. olen ollut toosi kiltti! Villahuopien 3 lisäksi Lapuan Kankureilta löytyy uskomaton määrä erilaisia kauniita keittiöpyyhkeitä 1, 6.
Nyt kannattaa pysyä kuulolla, sillä yksi näistä kuudesta tuotteesta voi pian olla sinun!
10.11.2013
Toimiva puhdistusaine
Sain äidiltäni kokeiluun Universal Stonen yleispuhdistusainetta ja nyt kuulkaa kiiltää sekä Pihin peili, että moni muu! Kupari ja messinki huumassa oleville tämä puhdistus- ja kiillotusaine on kyllä ihan must tuote. Aine on omien sanojensa mukaan täysin biohajoava, vaaraton terveydelle ja sitä ei ole testattu eläinkokeilla. Sopii todella moneen käyttötarkoitukseen. Seuraavana vuorossa liesituuletin, tiskiallas ja ehkä jopa silmänalusetkin!
Mukavaa isäinpäivän jatkoa!
Mukavaa isäinpäivän jatkoa!
Ei maksettu mainos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




































