Vikavirtasuoja petti. Taas.

Lapsi on saanut vihdoin ja viimein isänsä vanhan Muuramen alleen. Eipä tiennyt mieheni pikkupoikana, tarroja sänkyyn liimatessaan, että saa äitinsä silmän mulkoilujen lisäksi tulevan vaimonsakin mulkoilemaan pahemman kerran. Kohtuuden nimissä olisi ollut oikein, että se kuka tarran liimaa sen itse jynssää reilun 20 vuoden jälkeen poiskin. Vuan ei, hameväki joutui hommiin. Jotta homma ei olisi turhan helppoa, niin johan oli uusi sukupolvi tarraamassa sänkyä heti kun silmä vältti.

Kaksi-vuotias on nyt alkanut hokaamaan, että kun hänet kahdeksan jälkeen kiikutetaan yöunille, muut jäävätkin valvomaan. Sanomattakin selvää, että ei se nyt niin ruusuisesti enää sujukkaan se nukahtaminen. Iltasadun ja laulujen jälkeen jäädään ruikuttamaan silityksiä ja tarinoita, yövaippa on monesti huonosti, vielä senkin jälkeen kun se on korjattu 10 kertaa, kutittaa, on kuuma ja potalle on päästävä. Kusetuksen makua.

Oma niksini tähän on sanoa, että äidin on nyt mentävä vessaan, siivoamaan tai esim. poistamaan ampiainen kylpyhuoneesta. Jälkimmäinen saattaa aiheuttaa hiljaisuuden sijaan älytöntä aprikointia ampiaisen olinpaikasta. Mieheni taktiikka on sen sijaan heittää jotain sellaista mihin lapsi ei kykene vielä tekemään tarkentavia kysymyksiä. Kuten: Isin pitää mennä korjaamaan pesukone, kun salama iski aiheuttaen ylijännitteen ja vikavirtasuoja petti ja poltti sulakkeen. Pitää hakea uusi 16 ampeerin sulake ja asentaa se paikalle, että elektronit pääsevät taas kulkemaan.